Klompelompe - ihania neuleita lapsille

Klompelompe - ihania neuleita lapsille on Hanne Andreassen Hjelmåsin ja Torunn Steinslandin kirjoittama neulekirja, joka sisältää yli 60 neuleohjetta. Olin onnekas saadessani tästä Gummeruksen painamasta kirjasta arvostelukappaleen itselleni. Innolla olen selannut kirjaa ja aloittanutkin jo yhden myssyn neulomisen. Kirjaa selaillessa huokailin "Tuon haluan tehdä! Ja tuon ja tuon!". Kirjan kuvat ovat upeita ja tunnelmallisia. En ihmettelisi, jos jollekin iskisi sivuja selaillessa vauvakuume. Tai ainakin pakottava tarve neuloa jotain pientä ja söpöä ystävän, sukulaisen, työkaverin tai naapurin vauvalle.

Lillyn syysponcho oli yksi malli, joka heti kiinnitti huomioni. Ei ehkä se ihan välttämättömin tai käytännöllisin asuste päiväkotiin tai leikkipuistoon, mutta niin suloinen ja varmasti mukava vaikkapa kaupunkireissulle tai syksyisiin juhliin. Tähän haluaisin käyttää nuo kohta pari vuotta kaapissa odotelleet Teeteen Helmi-langat, jotka sain Näppituntuma-blogin Amrialta joulukalenterivaihdossa. Eivät vain taida yksinään riittää. Kaksivärinen versio? Kenties reissu tai tilaus lankakauppaan? Vaihtoehtoja onneksi löytyy.

Toinen huippuihana malli on mielestäni Kovispöksyt. Tiedän erään, jolle nämä olisivat mainio joululahja ja miksei omallekin tytölle näitä tekisi. Voi miten ihanat nämä olisivatkaan myös itselle! Eikös se villahousujen neulominen ollut ainakin viime talvena kovin muodissa? Tästä sitten vaan ohjetta suurentamaan.

Jos jotain parannettavaa pitäisi keksiä, niin parissa ohjeessa itse neule ei aivan päässyt kuvissa oikeuksiinsa. Toisin sanoen niistä kyllä näki, että neule on erittäin söpö vauvan tai lapsen päällä, mutta ei ihan  saanut selvää valmiin neuleen ulkonäöstä kuten pitsineuleesta. Juu, ymmärrän, että tässä hyvinkin voi olla syynä se, etteivät kuvattavat ehkä ole olleet niitä helpompia eivätkä välttämättä ole ymmärtäneet kaikkia "Käänny niin että se pitsikuvio näkyy selkeästi, just, pidä toi!"-pyyntöjä. Annettakoon tämä siis anteeksi ja nautitaan vain kuvien söpöydestä.

Pakko myös mainita, että ensimmäinen ohje, jota aloin neulomaan eli Vesseli-myssy tuotti minulle vähän päänvaivaa lipan virkkaamisen kohdalla. Vaikken ole aivan aloittelija, virkkaaminen on minulle kuitenkin hieman vieraampaa. Minä siis halusin noudattaa ohjetta kirjaimellisesti ja jäin siksi junnaamaan pariin kohtaan. Olisin toivonut ohjeeseen vain paria selkeyttävää lisälausetta. Ihan sellaisia itsestäänselvyyksiä aukikirjoitettuna. Kuten sen, että kohdassa "virkkaa 2 ks ensin 8. ks:aan ja sitten 24. ks:aan." siinä välilläkin pitäisi virkata jotain. Jottei olisi tarvinnut miettiä "Tätäköhän tässä tarkoitetaan?", kysyä neuvoa niin äidiltä kuin ystävältäkin ja tuntea sitten itseään hölmöksi. No, tuo ongelma on siis ratkaistu, mutta lippa ei siltikään ole vielä valmis. Meni hermot niiden viiden yrityksen jälkeen ja pipo on nyt jäähyllä. Kyllä siitä silti vielä kelpo pipo tulee, lipalla tai ilman ;) Muut kirjan ohjeet vaikuttivat ainakin selaillessa selkeiltä ja helposti ymmärrettäviltä.

Se ei haittaa yhtään, että kirjaan on piilotettu myös joitakin ohjeita aikuisille. Ainakin lapaset, pipo ja hame. Niin ja nämä Länsituuli-valevarret kumisaappaisiin. Tällaiset olen halunnut jo pitkään, mutten ole saanut aikaiseksi neuloa. Tässä olisikin kaunis ohje, joten ei muuta kuin lisää ohjeita neulottavien listalle. Olisi varmasti nopea projekti, kun vain pääsisi alkuun. Niitä kumpparikelejä ei vielä ole juuri ollutkaan, mutta pian näille voisi olla tarvetta.

Kokonaisuudessaan Klompelompe on upea kirja, josta tulee varmasti olemaan paljon iloa ja hyötyä!

Syksyinen nurmilintu

Eilen illalla päätin, että nyt on vihdoin aika saada valmiiksi kesällä aloitettu Nurmilintu-huivi. Aloitin tämän juuri ennen neulefestareita ja neuloin toista ainaoikein-osiota festareiden neulekulkueessa. Jostain syystä huivi eteni sen jälkeen vain pari riviä kerrallaan. Niin kuitenkin kävi, että se eilen tipahti puikoilta yhtenä kappaleena, päättelin langanpäät ja suoritin varsin hätäisen pingotuksen. Täytynee pingottaa huivi vielä uudestaan, mutta käytössä se oli jo tänään! Hieman höpsön näköinen reuna ei varmasti haitannut ketään, ei edes minua.

Nurmilintu-huivin ohje on Heidi Alanderin käsialaa ja sen voi ladata Raverlysta ilmaiseksi. Ilmeisen moni on näin tehnytkin jo paljon ennen minua. Eikä se mikään ihme ole, huivi on todella kaunis ja miellyttävää neulottavaa! Halusin tehdä oman huivini kaksivärisenä ja se sopii mielestäni hyvin tähän malliin. Tein myös yhden pitsikerroksen enemmän kuin ohjeessa, mikä oli hyvä juttu, sillä huivi olisi muuten ollut minun makuuni liian pieni. Lankana minun versiossani on Cascaden Heritagea, jota kului huiviin yhteensä n. 125 g; turkoosia n. 80 g ja vaaleanpunaista n. 45 grammaa. Neuloin huivin 4 mm pyöröpuikoilla.

Tämä on vallan mainio huivi kietaistavaksi kaulaan kirpeinä syyspäivinä. Huiveja on alkanut tuonne kaappiin ilmestyä jo melkoinen määrä, mutta kuten Veera Välimäki sanoisi: Huiveja ei koskaan voi olla liikaa!

Mikähän keskeneräinen työ seuraavaksi haluaisi valmistua?

Neulojan unelmakesä

Tänä kesänä olen ollut aika laiska bloggaaja, mutta se ei tarkoita, etteikö mitään jännää olisi tapahtunut. Päinvastoin, tämä on ollut aivan upea neulekesä täynnä ihania juttuja liittyen tähän rakkaaseen harrastukseeni! Kuvia huippuhetkistä on tullut räpsittyä lähinnä Instagramiin. Ajattelin kuitenkin, että nyt olisi aika kirjoitella pieni kooste tänne bloginkin puolelle kesän  neuletapahtumista.

Odotin keväästä asti, että ihailemani neulesuunnittelija argentiinalainen Joji Locatelli saapuisi Suomeen. Hänen kurssilleen oli päästävä ja onneksi ehdin varata itselleni paikan Titityyn järjestämälle Jojin Approach to Sweater Design-kurssille. Yksi syy osallistumiselleni oli, että saisin tavat Jojin, mutta toki halusin myös oppia uutta. Paljon vinkkejä ja ideoita sainkin. Nyt ymmärrän taas hieman enemmän neulemalleista ja niiden suunnittelusta. Ehkä tulevaisuudessa myös itse yritän kirjoittaa ohjeen tai ainakin suunnittelen itselleni sen täydellisen paidan!

Seuraava jännittyneen odotuksen kohde oli mikäs muu kuin ne Titityyn järjestämät neulefestarit. Perjantaina liityin neulekulkueen värikkääseen joukkoon Toivolan vanhalta pihalta Kompassille. Lämpimästä päivästä huolimatta oli tietysti laitettava päälle vasta valmistunut Breathing space ja vielä hartioille Heidi Alanderin suunnittelema Ruusupuu-festarihuivi. Puikoilla minulla oli Nurmilintu, sekin Heidin malli. Joukon kärjessä neuloi Stephen West, tuo värikäs neulestara, joka ei kai enempää esittelyä kaipaa. Oli hassua, kun vasta jälkeenpäin tajusi ketä kaikkia siellä oikein olikaan mukana. Instatuttuja, joita ei siinä tohinassa tunnistanut. Minua ilahdutti erityisesti, kun kulkueen aikana Veera Välimäki tuli juttelemaan ja ihastelemaan minun Breathing space-neulettani. Kädet vapisivat ja suu kääntyi hymyyn, kiitos Veera!

Festareiden aikana osallistuin myös Veeran Huiveja!-kurssille. Ihan huippua oli tavata myös toinen ihailemani neulesuunnittelija ja päästä oppimaan häneltä huivien neulomisesta sekä suunnittelusta. Kurssilla aloitettiin neulomaan minihuivia, johon tuli valita itselle vieraampi muoto. Rohkenin testaamaan neliönmallista huivia, johon lisäsin raitoja ja lyhennettyjä kerroksia fiiliksen mukaan. Raidat ja lyhennetyt kerrokset eivät kai yllätä, olihan kyseessä Veeran kurssi. Ihan hauskalta tuo alku näytti ja jotain tämän tyylistä voisin vielä joskus neuloa isompana versiona.

Vapaaehtoishommiakin tein festareilla muutaman tunnin verran. Siis istuskelin infopisteellä neuloen ja jaellen neuvoja kykyjeni mukaan. Ennen työvuoroani ehdin myös käydä kiertelemässä lankakojuja ja tekemässä hieman hankintoja. Minua miellyttivät todella paljon Kässäkerho Pom Pomin käsinvärjätyt langat ja niistä lähti mukaani kolme vyyhtiä. Lisäksi pitkän pohdinnan jälkeen valitsin La Bien Aiméen kojulta kaksi vyyhtiä lankaa nimeltään Cosmic cutie, sellaista muodikkaan täplikästä. Seuraavalle päivälle jäi vielä pari kymppiä, joten yksi kimalteleva turkoosi (yllättävää) vyyhti lähti vielä matkaan Ikken myyntipöydältä. Käykäähän ihastelemassa kuvia noista lankavalikoimista ja festaritunnelmista muiden blogeista. Täällä saatte tyytyä katselemaan minun naamaani ja niitä muutamaa ihanuutta, jotka hamstrasin.

Jos neulefestarit järjestetään myös ensi vuonna, aion kyllä varata koko viikonlopun niitä varten. Vapaaehtoishommia voisin tehdä enemmänkin, lankojen ihasteluun ja mukavassa seurassa neulomiseen olisin voinut myös käyttää enemmän aikaa ja tietysti varmistaisin myös pääsyn pääjuhliin, jotka tällä kertaa jäivät minulta väliin. Senkin lupaan, että uskaltaudun juttelemaan useammalle niistä, joita vilaukselta näin ja jäin miettimään, että olisipa ollut kiva vaihtaa pari sanaa tai edes huikata: "Onpas ihana huivi!" tai "Hei, mä tykkään sun blogista!"

Helppo hengittää

Veera Välimäen suunnittelema Breathing space on malli, joka oli neulottava. En kuitenkaan osannut heti päättää mistä langoista sen tekisin. Yhtenä iltana ennen juhannusta löysin Louhittaren luolan Väinämöisestä aloittamani sukan, joka ei selvästi halunnutkaan olla sukka vaan jotain ihan muuta. Siinä sukan tekelettä purkaessani mieleeni muistui tämä ihana malli Veeran ja Jojin kirjasta Interpretations 3. Sopivasti ehdin vielä samana iltana Titityyhyn katselemaan tuolle ruosteen väriselle kerälle kivaa kaveria paitaa varten ja löysin Väiskiä värissä nimeltä jalokivi.

Tykkään Veeran tavasta kirjoittaa ohjeita, tämäkin ohje oli selkeä ja helposti ymmärrettävä. Neulominen oli näin ollen pääosin kevyttä ja rentouttavaa. Hengitysharjoitukset tulivat kuitenkin parissa kohtaa tarpeeseen, kun jouduin purkamaan ja taas purkamaan. Silmukoita lisätessäni tein aluksi hassuja virheitä niin, että sain purkaa kerroksen jos toisenkin. Lisäksi onnistuin nostamaan lyhennetyillä kerroksilla kiedotut silmukat väärin usealla eri tavalla, jolloin neuleeseen tuli möykkyjä ja reikiä. Kiehtovaa toisaalta, kuinka monella eri tavalla sitä voi nostaa ja neuloa silmukan. Olen iloinen, että sinnikkäästi purin ja tein uudestaan, koska nyt tykkään tästä paidasta tosi paljon. Opin myös paljon tästä prosessista. Erityisesti tämä oppi terävöityi mielessäni: Jos teet virheen, jonka tiedät häiritsevän lopputulosta, pura heti äläkä usean kymmenen kerroksen jälkeen.

Neulomisen loppuvaiheessa näytti siltä, että paidasta tulisi aivan liian lyhyt ja liian leveä. Olin kuitenkin jo saanut purkamisesta tarpeekseni ja neuloin loppuun asti ohjeen mukaan toivoen, että pingotus auttaisi asiaan. Ja kas, auttoihan se. Paita on juuri sopiva minulle: istuu hyvin, mutta antaa tilaa hengittää, kuten mallin ideanakin on.

Lankaa tähän paitaan kului vain vajaat 300 grammaa, minkä johdosta minulla on tuolla yksi jalokiven värinen vyyhti vielä ihan korkkaamatta. Odottelen, että sille löytyy sopiva projekti ja sillä välin keskityn neulomaan kertyneitä keskeneräisiä.

Ruusupuu-huivi

Kun näin Titityyn ilmoituksen Let's Festival!-KALista klikkailin heti katsomaan minkälaisia sävyjä Louhittaren luolan Luonnottaresta olisi tarjolla. Seuraava ajatus olikin, miten näistä osaa valita vain kaksi väriä omaan huiviin. Päätös Ruusupuu-huivin neulomisesta oli siis tehty. Ensin ajattelin yhdistää monivärisen ja yksivärisen langan ja kävin mielessäni läpi monta muutakin eri vaihtoehtoa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsin ostoskoriin korallin ja laguunin, joka taisi olla yksi ehdotetuista yhdistelmistä. Ensimmäisillä kerroksilla epäilin olisiko tämä sittenkin hieman liian ärjy yhdistelmä, mutta nopeasti heitin epäilykseni syrjään ja jatkoin eteenpäin. Onneksi, sillä lopputulos on mielestäni kaunis!

Huivin neulominen oli mukavaa. Alku sopi varsin hyvin viimeisten työpäivien väsyneisiin iltoihin, ainaoikeaa ja raitoja, lisäyksiä tasaiseen tahtiin. Pitsireunan neulomisen päätin säästää mökkineulomiseksi ja hyvä niin. Juuri kun olin aloittelemassa reunusta sähköpostiin nimittäin kilahti ilmoitus muutamasta virheestä ohjeessa ja huokaisin helpotuksesta, että joku oli ne huomannut. Yhden kerroksen jouduin vielä tämänkin jälkeen purkamaan, kun pitsin sanallisesta ohjeesta edelleen taisi puuttua muutama langankierto, mutta tuon jälkeen neulominen sujui taas leppoisasti. Muutamia kohtia jouduin siis miettimään, mutta lopulta sain silmukat täsmäämään ja pitsi muodostui kauniiksi kuten ohjeen kuvissa. Korjauksien jälkeen pitsikuvion neulominen ei siis ollut ollenkaan hankalaa.

Huivi valmistui mökillä, kuten olin sunnitellutkin. Minulla oli nimittäin selkeä visio: Olisi auringonpaistetta, minä istuisin rennon viehkeästi sillä yhdellä tietyllä rantakivellä ja pitelisin huivia luontevan kauniisti niin, että se pääsisi oikeuksiinsa, taustalla näkyisi kauniin sininen järvi ja tunnelma olisi rauhallinen. Kun kuvauksen aika koitti, taivaan peitti itsepintainen harmaa pilviverho, sateen jälkeen liukkailla kivillä oli hankala tasapainotella enkä osannut taaskaan poseerata luontevasti. Niinpä kuvia räpsittiin lopulta siellä ja täällä, kunnes olin näihin muutamiin tyytyväinen. Höpsähtänyt neuloja häiritsi jälleen mökkirauhaa saadakseen kasaan uuden blogipostauksen, kiitos ja anteeksi kanssamökkeilijöille!

Huivi on ihana. Puikolla se näytti kovin pieneltä, mutta pingotuksen jälkeen tästä tuli juuri mainion kokoinen. Lankaa oli miellyttävä neuloa ja se myös tuntuu pehmoiselta iholla. Tyytyväinen siis olen ja voisin hyvinkin neuloa tällä ohjeella myös toisen huivin.

Neulefestarit, täältä tullaan!

Mummonsukat

Mainiolle

Upealle

Moniosaajalle

Mukaansatempaavalle

Oivaltavalle

Mummolle eli äidilleni kiitokseksi kaikesta avusta, huolenpidosta, tuesta ja kuuntelemisesta valmistuivat nämä sukat. Nimeään myöten juuri sopivat. Minulta ja meidän pieneltä neidiltä. Näiden neulominen oli mukavan leppoisaa. Palmikkokuvio tuli melko nopeasti tutuksi, vaikka jouduinkin loppuun saakka kaaviota vilkuilemaan. Ihan varmuuden vuoksi, kun en aina luota hahmotuskykyyni näiden palmikoiden kanssa, jos nyt muutenkaan. Taisin jättää vahingossa yhden kerroksen pois jokaisen kuvion lopusta. Kaaviossa kun oli vain parittomat kerrokset ja hyppäsin silti viimeiseltä riviltä suoraan ensimmäiselle, mutta eipä se lopputuloksessa haittaa.

Näistä aineksista sukat syntyivät:

Kiitos-sukkia

Sukat, minun tapani sanoa kiitos. Kun on saanut apua ja tukea läheisiltä, vähintä mitä voi tehdä on huolehtia, ettei heidän varpaitaan palele. Nämä kyseiset yksilöt ovat kuulemma jo käytössä unisukkina ja se ilahduttaa minua. Seuraavat sukat jo puikoilla, sillä tokihan minulla olisi vielä paljon kiitollisuutta osoitettavana. Neulomistahtini on vain ollut hieman hidas.

Tässäpä vielä sukkien resepti, johon voi lisätä mausteita oman makunsa mukaan: 

Isommat sukat ovat kokoa 40 ja niissä silmukoita varressa 72 ja kärjessä 68. Pienemmät kokoa 37 ja niissä silmukoita varressa 64 ja kärjessä 60.

Iloa, lämpöä & kiitollisuutta päivääsi!

Myötätuulessa

Tähän huiviin on neulottu myötätuulta, metsän rauhaa ja hyviä ajatuksia. Malli on Clara Falkin Tailwind, joka löytyy ilmaisohjeena Raverlysta. Suosittelen! Neuloin huivin Dropsin baby merino-langasta 3 mm koivuisilla pyöröillä. Lankaa kului yhteensä 225 grammaa. Ei ehkä kovin ihanteellinen kesähuivi, mutta hartiahuivina vilpoisina iltoina varmasti menee. Kaulan ympärille kiedottuna sitten joskus. Käytin huivissa viittä eri väriä, joita minulta sattui löytymään ja jotka mielestäni sopivat hyvin yhteen. 

Innostuksen tämän huivin neulomiseen sain Nonnu Neulojan neulepodcastia katsellessa. Kyllä, myönnän että minäkin olen hurahtanut näihin neulepodcasteihin. Mikäs sen parempaa kuin neuloa, juoda teetä ja kuunnella jonkun höpöttävän langoista, neuleista ja kaikesta muusta itseä kiinnostavasta. Itse ainakin saan näistä videoista inspiraatiota ja vinkkejä.

Neuloin tätä huivia enimmäkseen mökillä. Se kulki mukana metsäkävelylläkin. Neuloa metsässä, neuloa kävellessä, miten en ole ennen tullut ajatelleeksi! Niin rentouttavaa ja mukavaa. Lankakerät taskuun, työn edetessä huivi kaulalle ja puikot viuhumaan. Uskon myös, että huiviin kietoutui näin paljon hyvää energiaa. Myös automatkoilla neuloin tätä. Huivi oli helppoa ja mukavaa matkaneulomista, kun ei oikeastaan tarvinnut ohjettakaan enää alun jälkeen katsoa. Minulle uutta tässä mallissa oli tuo i-cord-tekniikka, johon kyllä tykästyin. En vain alussa osannut hyödyntää i-cord-reunaa langanpäiden päättelyyn, mutta kuitenkin jossain vaiheessa sen hoksasin ja näin ollen pääteltäviä langanpäitä ei lopussa juuri ollut. Lisäksi reuna on siistin näköinen.

Huivi tuntuu ihanan pehmeältä ihoa vasten. Lämmittää ja ilahduttaa. Tästä langasta haluaisin neuloa myös paidan, tai paitoja niin itselleni kuin tytöllekin. On niin ihanaa, että pystyn ja jaksan taas neuloa. Niin monta projektia kesken, suunnitteilla ja haaveissa, että ihan pyörryttää. Nyt kuitenkin nukkumaan, että jaksaa vielä viimeiset työviikot. Vai pitäisiköhän vielä ihan pari kerrosta vaan ennen sitä..?

Keväinen pitsineule

On todella harvinaista, että minulla on mitään keltaista vaatetuksessani. Tämän kevään aikana valmistui nyt kuitenkin jo toinen keltainen neuletyö, kun sain tämän pitsineuleeni valmiiksi. Pitkään on ollut haavena saada vaatekaappiin kevyt pitsinen paita, jossa on napitus edessä. Tässä se nyt sitten on!

Ohje on Simona Merchant-Destin & Faina Gobersteinin kirjasta Saumatonta neulontaa. Puikkoina käytin pitkiä puisia 2,5 mm sekä 3 mm pyöröpuikkoja. Paino sanalla pitkiä, sillä opettelin vihdoinkin magic loop-tekniikan, joten myös hihat on tehty samoilla puikoilla kuin vartalokappale. Langaksi valitsin Dropsin Alpacan, jota meni työhön n. 230 grammaa eli vajaat viisi kerää. Napit löytyi omasta varastosta ja koska ne ovat melko isot laitoin niitä vain viisi ohjeen yhdeksän napin sijaan.

Siitä neulomisprosessista hieman. Ohje oli, no, minun mielestäni hieman monimutkainen. Tavallaan tykkäsin, että pitsikuviot oli esitetty piirroksina, mutta vartalokappaletta en pystynyt kyllä yhtään neulomaan tuijottamatta jatkuvasti ohjetta. Ja niitä sivuja sai sitten olla kääntelemässä ihan jatkuvasti. Lisäksi hihojen ja vartalokappaleen erottamisen jälkeen minulla oli vaikeuksia ymmärtää ohjetta. Yritin väkisin lisätä kuvioinserttiä neuleeseen, vaikka se ei minun koossani ollut edes tarpeen. Aloitin ja purin työn tuossa kohtaa varmasti yli kymmenen kertaa, kiukuttelin ja meinasin jo vetää koko työn irti puikoilta. Lopulta otin veljeni avuksi laskemaan silmukoita ja kuvioita. Lopulta huomasin, että kuviot täsmäävät varsin hyvin ilman sitä inserttiäkin. Pöh! Kai olisi pitänyt tajuta, että se insertti on tarpeen vain, jos kuvio ei täsmää ja näin ollen se yksi lause ei koskenut tätä kokoa ollenkaan. Hihojen neulominen olikin sitten leppoisampaa, siinä opin jo pitsikuvion ulkoa, joten neulominen sujui televisionkin ääressä. Taisi sinne kyllä pari virhettä tulla, kun luotin liikaa muistiini. Hihoissa myös muokkasin ohjetta ihan vähäsen ja tein hihansuihin joustinneuletta sileän taitteen sijaan. Se tuntui enemmän omalta. Niin ja se magic loop, olihan se nyt paljon kätevämpää kuin sukkapuikot saati sitten ne kammottavat pikkuruiset pyöröpuikot. Jotain uuttakin tuli siis opittua eikä se koskaan ole huono juttu.

Tämä oli Revontulihuivin lisäksi se toinen työ, jolla osallistuin Silmukan saalitus-blogin kevään keskeneräiset-haasteeseen. Pääsin siis tavoitteeseeni, vaikka välillä meinasikin usko loppua tämän paidan kanssa.

Tämä neule sopii hyvin kevääseen ja varmasti myös Suomen kesään, joten uskon että tälle löytyy paljon käyttöä.

Lohduttavat silmukat

Hetkittäin sitä uupuu. Syystä tai toisesta kaikki tuntuu raskaalta ja väsymys valtaa mielen. Hyvät hetket haalistuvat. Kenelläpä ei olisi hankalia aikoja, vastoinkäymisiä ja murheita. Pieniä tai suuria, jokaiselle silti niin todellisia. Kun pahin uupumus iskee päälle, tuntuu ettei jaksaisi mitään. Joskus ei edes neuloa. Silti useimmiten lohtua tuovat puikoilla ketterästi juoksevat silmukat, pehmeät langat, ne juuri sopivat puikot. Oma hetki neulomisen parissa. Enkä usko, että olen ainoa, joka saa lohtua neulomisesta.

Joku ehkä upottaa murheensa monimutkaisiin pitsikuvioihin tai suuriin neulepintoihin. Ne eivät ainakaan sujuessaan anna sijaa synkille ajatuksille. Minulle parhaita lohtuneuleita kuitenkin ovat sopivan yksinkertaiset ja pienet työt. Sukkelaan valmistuvat vauvansukat tai huivit, joissa ei koolla tai silmukkamäärillä ole niin paljon merkitystä. Ettei tarvitse liikaa miettiä meneekö nyt oikein, vaan saa neuloa menemään. Silmukka silmukalta sitä rauhoittuu ja pystyy vihdoin pysähtymään hetkeen. Rentoutuu laskemalla silmukoita, ihan vain laskemisen ilosta. Yksi, kaksi, kolme...ajatukset pysähtyvät vihdoin. Kuin meditaatiota!

Valmis neuletyö ilahduttaa, se voi olla lohtuneule itselle tai jollekin tärkeälle ihmiselle. Uskomattoman tärkeää on kuitenkin se itse prosessi. Värit, langat, puikot. Kerros kerrokselta edistyvä työ, pehmeät neulepinnat, raidat, nurjat ja oikeat silmukat. Kaikki sulassa sovussa keskenään, tekijäänsä lohduttaen. Vähitellen sitä huomaa, että hyvät hetket saavat taas värinsä takaisin.

Testineulonnassa pikkutytön pitsilapaset

Kun @puikoiltapujonnu julkaisi Instagramissa kuvan suloisista pitsilapasista ja kyseli testineulojia ilmoittauduin heti. Valmistuneet lapaset ovat vielä hieman isot tytölleni, mutta onhan se hyvä varautua jo seuraavaan talveen, vaikka vasta hetki sitten viimeinen lumikasa hävisi pihasta.

Ohje oli selkeä ja työ valmistui nopeasti. Olisi ehkä tullut valmista nopeamminkin, jos en olisi hetkittäin ollut niin muissa aatoksissa, että neuloin väliin ihan omiani. No, purkaminen kasvattaa luonnetta vai miten se nyt oli. Tässä ne nyt kuitenkin ovat, valmiit lapaset.

Ohje näihin söpöihin lapasiin löytyy nyt Raverlysta. Minä käytin ohjeen mukaisesti Nalle-lankaa ja neuloin 2,5 mm sukkapuikoilla. Taidan kokeilla myös värikkäämpää versiota jossain vaiheessa.

Saimaa-sukat Keiteleen rannalla

Mihin katosivat maaliskuu ja huhtikuun alku? Ne vain vierähtivät ohitse sillä välin, kun minä olen yrittänyt tottua kevääseen. Kevät ei ole ikinä ollut minulle vuoden parasta aikaa. Yhtäkkinen valo väsyttää ja saa kaiken tuntumaan oudon raskaalta. Kun siihen lisätään vielä siitepölyt, katupöly, sairastelu, huonosti nukutut yöt ja muutamia muita huolia niin ei ihmekään, jos muutamat menneet viikot tuntuvat melko sumuisilta. Viikonloppuna mökillä Keiteleen rannalla piristyin kuitenkin siinä määrin, että sain neulottua loppuun jo kauan puikoilla odotelleet Saimaa-sukat Novitan Sukkalehdestä. Mieli lepäsi tuolla luonnon keskellä. Sai nukkua, nauraa ja rentoutua. Nyt on taas virtaa aloittaa uusi viikko.

Niin, ne sukat. 7 Veljestä-langasta ja 3,5 mm puikoilla neuloin. Minusta näiden sukkien palmikot ovat todella kauniit ja koko on minulle sopiva. Sädekavennuksia kärjissä en ole aiemmin käyttänyt eikä tämä tyyli olekaan se lemppari, mutta tulipahan kokeiltua. Ristiinvahvistetut kantapäät kuitenkin miellyttävät silmää ja istuvat hyvin jalkaan. Ne eivät vaan näistä kuvista kovin erotu. Uskokaa kuitenkin, että onnistuin niissä varsin hyvin!

Näistä tuli minun viralliset mökkisukat. Väri ei ehkä ole paras mökkiolosuhteisiin, mutta mitäpä tuosta. Kivat ne on, vaikka jossain vaiheessa harmaaksi muuttuisivatkin.

Ihanaa ja energistä viikkoa!

Aurinkoinen Revontuli-huivi

Lomalla oli aikaa neuloa kevään keskeneräisiä. Ulkoilun, leikkimisen, päiväunien, ystävien tapaamisen ja rentoilun lisäksi. Valmiiksi asti ehti tämä Revontuli-huivi, johon upposi lähes 800 metriä lankaa. Hyvinpä riitti Handun kimalteleva lankavyyhti, jonka voitin Villasukkavuosi-blogin arvonnasta. Ihan pieni nöttönen sitä jäi ylikin jämälankapurkkia piristämään. Kuvat nappasi äitini tänään, kun vietimme päivää mummolassa, kiitoksia vain! Aika hyvä suoritus, kun sylissä keikkui pieni tyttärentytär ja minä itse heiluin huivin kanssa pienellä parvekkeella.

Ohje huiviin löytyy Ullasta. Käytin neuloessani pyöröpuikkoja nro 4 ja lankana oli siis Handun käsinvärjätty lanka, joka sisältää 75% merinovillaa, 25% silkkiä ja vielä lisäherkkuna 5% gimalletta. Harmillista kyllä tuo kimallus ei näistä kuvista aivan välity. Lankaa huiviin kului noin 100 grammaa. Siispä riittoisaa ja aivan ihanan pehmoista, kaunista sekä helppoa neulottavaa tämä lanka. Kuvittelin neulovani keltaista lankaa, mutta muiden mielestä tämä valmis huivi on oranssi. No, joku aurinkoinen ja keväinen väri joka tapauksessa.

Täytyy myöntää, että virheitä tämä huivi on täynnä, mutta onneksi toistin ne lähes samanlaisina koko huivissa. En nimittäin huomannut lukea ohjeesta sitä kohtaa, jossa sanottiin, ettei lisäyskohtiin tulisi jäädä reikiä ja luin kaaviota jotenkin hassusti. Niinpä reikiä on vaakasuorien reikäkerrosten lisäksi myös pystyriveittäin lisäysten kohdalla. Koska huomasin virheeni rivillä 116 en lähtenyt purkamaan vaan jatkoin eteenpäin samalla tyylillä. Onneksi olen oppinut olemaan ottamatta asioita liian vakavasti. Ainakin joskus ja joissan tilanteissa. Kehitystä se on sekin.

Kylläpä vaan uusi pirteä huivi saa hyvälle tuulelle!