perjantai 24. elokuuta 2018

Älä tule paha uni, tule hyvä uni - Virkattu unisieppari

Olen pitkään haaveillut omasta unisiepparista ja sellaisen tekemisestä itse. Nyt tuli vihdoin hyvä hetki toteuttaa tämä projekti, kun saimme eilen äitini ja tyttäreni kanssa oman askarteluhetken ihan vain meidän tyttöjen kesken.

Käyttämäni tarvikkeet:
- Katajanoksasta tehty rengas (äiti teki, kiitos ❤)
- Kirjonta- ja kalastajalankoja 
- Kanan sulkia (saatu tuttavalta, kiitos ❤)
- Helmiä


Aloitin näpertelyn virkkaamalla keskustaa varten kukkakuvion, tämän tein osittain valmiiksi jo etukäteen. Virkkailin kuvion ilman ohjetta tai sen suurempaa suunnittelua. Käytin kukkaan jemmassa olevia kirjontalankoja ja reunukseen  valkoista kalastajalankaa. Lopuksi virkkasin ympyrän kiinni katajaiseen renkaaseen kiinteillä silmukoilla ja samalla virkkasin lenkin kiinnitystä varten.


Kun unisiepparin keskusta oli valmis, oli aika sommitella sulat ja muut koristeet paikoilleen. Aivan ihania sulkia askartelua varten olimme saaneet tuttavalta, jolla on kotipihassaan kanoja. Niitä olemme käyneet tänäkin kesänä lasten kanssa ihastelemassa, joten näissä on tuttuja energioita. Valitsin ihanan kepeät harmaavalkoiset sulat, jotka kiinnitin kalalangalla solmien. Pienet helmet ja kristallit laitoin vielä jokaiseen koristeeseen.


 
Siellä se unisieppari nyt on makuuhuoneemme seinällä keräämässä pahat unet verkkoonsa ja viemässä ne meitä häiritsemästä. 

10 kommenttia:

  1. Suloinen sieppari. :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Tästä tuli omastakin mielestä aikas söpö. Samoin sinulle hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Kaunis sieppari! Minä tein vuosia sitten tosi paljon unisieppareita solmimalla, pitäisikin kokeilla vieläkö sujuu 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, en ole tosiaan sillä tekniikalla itse kokeillut, tämä tuntui enemmän omalta tyyliltä tehdä 😊 Näitä olisi kyllä tosi kiva tehdä useita erilaisia!

      Poista
  3. Suloinen on! Ja kiva idea jämälankojen hyödyntämiseen!

    VastaaPoista