lauantai 30. huhtikuuta 2016

Testineulonnassa pikkutytön pitsilapaset

Kun @puikoiltapujonnu julkaisi Instagramissa kuvan suloisista pitsilapasista ja kyseli testineulojia ilmoittauduin heti. Valmistuneet lapaset ovat vielä hieman isot tytölleni, mutta onhan se hyvä varautua jo seuraavaan talveen, vaikka vasta hetki sitten viimeinen lumikasa hävisi pihasta.

Ohje oli selkeä ja työ valmistui nopeasti. Olisi ehkä tullut valmista nopeamminkin, jos en olisi hetkittäin ollut niin muissa aatoksissa, että neuloin väliin ihan omiani. No, purkaminen kasvattaa luonnetta vai miten se nyt oli. Tässä ne nyt kuitenkin ovat, valmiit lapaset.




Ohje näihin söpöihin lapasiin löytyy nyt Raverlysta. Minä käytin ohjeen mukaisesti Nalle-lankaa ja neuloin 2,5 mm sukkapuikoilla. Taidan kokeilla myös värikkäämpää versiota jossain vaiheessa.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Saimaa-sukat Keiteleen rannalla

Mihin katosivat maaliskuu ja huhtikuun alku? Ne vain vierähtivät ohitse sillä välin, kun minä olen yrittänyt tottua kevääseen. Kevät ei ole ikinä ollut minulle vuoden parasta aikaa. Yhtäkkinen valo väsyttää ja saa kaiken tuntumaan oudon raskaalta. Kun siihen lisätään vielä siitepölyt, katupöly, sairastelu, huonosti nukutut yöt ja muutamia muita huolia niin ei ihmekään, jos muutamat menneet viikot tuntuvat melko sumuisilta. Viikonloppuna mökillä Keiteleen rannalla piristyin kuitenkin siinä määrin, että sain neulottua loppuun jo kauan puikoilla odotelleet Saimaa-sukat Novitan Sukkalehdestä. Mieli lepäsi tuolla luonnon keskellä. Sai nukkua, nauraa ja rentoutua. Nyt on taas virtaa aloittaa uusi viikko.


Niin, ne sukat. 7 Veljestä-langasta ja 3,5 mm puikoilla neuloin. Minusta näiden sukkien palmikot ovat todella kauniit ja koko on minulle sopiva. Sädekavennuksia kärjissä en ole aiemmin käyttänyt eikä tämä tyyli olekaan se lemppari, mutta tulipahan kokeiltua. Ristiinvahvistetut kantapäät kuitenkin miellyttävät silmää ja istuvat hyvin jalkaan. Ne eivät vaan näistä kuvista kovin erotu. Uskokaa kuitenkin, että onnistuin niissä varsin hyvin!



Näistä tuli minun viralliset mökkisukat. Väri ei ehkä ole paras mökkiolosuhteisiin, mutta mitäpä tuosta. Kivat ne on, vaikka jossain vaiheessa harmaaksi muuttuisivatkin.

Ihanaa ja energistä viikkoa!