lauantai 13. helmikuuta 2016

Kevään keltaiset keskeneräiset

Bongasin Silmukan saalistus-blogista Kevään keskeneräiset-haasteen. Juuri tulin aloittaneeksi pari uutta työtä, vaikka entisiäkin on kesken. Minä en vain ole niitä, jotka jaksavat tunnollisesti tehdä yhden työn loppuun ennen uuden aloittamista. Jospa tämän haasteen siivittämänä saisin ainakin nuo kaksi aloittamaani neuletyötä valmiiksi kevään aikana?

Minun tulee hyvin harvoin neulottua keltaista lankaa. Olenkohan edes ikinä ennen tehnyt mitään ihan pelkästään keltaisesta? Ehkäpä yhdet junasukat vauvalle. Minulla nyt kuitenkin sattui käymään niin hyvä tuuri, että voitin Villasukkavuosi-blogin arvonnasta aivan upeaa Handun kimaltelevaa keltaista lankaa. Lisäksi päätin, että tarvitsen ehdottomasti ostamani Riimingan tunikan seuraksi keltaisen neuletakin. Ja mikäpä väri olisikaan sopivampi keväiseen neulehaasteeseen kuin keltainen, joten nämä kaksi aurinkoista neuletta olisi tarkoitus tikutella valmiiksi toukokuun loppuun mennessä:

1. Keltainen neuletakki 

Pistin aluille Simona Merchant-Destin & Faina Gobersteinin kirjasta Saumatonta neulontaa pitsineuletakin, johon valitsin langaksi Dropsin alpacaa. Vasta muutama rivi neulottuna, mutta nuo hurjan hankalilta näyttävät ohjeet alkavat jo hieman hahmottua. Niin ja tässähän ei ole lopussa saumoja ommeltavaksi!


2. Keltainen Revontuli-huivi

Toinen kevään keskeneräinen on tuosta Handun keltaisesta langasta aloittamani huivi. Päätin kokeilla tällä langalla Revontuli-huivia, jonka ohje löytyy Ullasta. Jää nähtäväksi kuinka ison huivin tästä saa tehtyä, mutta kivalta näyttävät huivin kuviot jo näin ensimmäisillä kerroksilla.




Ei muuta kuin neulomaan!

17 kommenttia:

  1. Vähän tuommoinen hunajansävyinen keltainen. (: Tsemppiä keskeneräisten selätykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika ihania keltaisia molemmat minun mielestä. Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  2. Oi kuinka ihanan pirteitä keskeneräisiä sulta löytyykään! Mukavaa, että lähdit mukaan haasteeseen! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä myös sulle haasteeseen, neulomista näyttää piisaavan! :) Itsellä vähän sama homma keltaisen värin (ja oranssinkin) suhteen, ei tuu tehtyä niistä, mutta silti haaveilen joskus tekeväni. :P Kun tulin vilkaisemaan blogiasi, piirtämäsi banneri jäi heti mieleen, siinä näkyy heti tekijän kädenjälki. Jäänpä siis seuraamaan ihan lukijaksi asti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! Kiva kuulla, tervetuloa mukaan matkaan :)

      Poista
  4. Vitsi miten ihanan pirteä tulee. Sydämellistä ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos vierailustasi blogissa! :) Tosi kivoilta näyttää nämä sun haastetyöt, keltainen on ihanan keväinen väri.

    VastaaPoista
  6. Mulla on tuo sama saumaton Pitsineuletakki keskeneräisten haasteessa mukana, nappilista puuttuu enää. Ohje oli kyllä aikas haasteellinen ja vaikka sitä on monta sivua niin kuitenkin piti itsekin ns. säveltää. Huh huh, saavutus on, että takki on jo viittävaille valmis.
    Kauniit keltaiset, mä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, täytyykin käydä kurkkimassa miltä näyttää sinun takkisi :) Juu, hetki meni, että pääsi tähän ohjeeseen sisälle. Nyt alkaa jo hahmottua, mutta kyllä on keskityttävä joka silmukkaan. Tsemppiä neulontaan!

      Poista
  7. Upeita töitä tulossa. #Keväänkeskeneräiset ovat pian valmiina esiteltäviksi.

    VastaaPoista
  8. Jaahas, mullakin olis yks keltainen keskeneräinen. Tai oikeasti niitä pitäisi olla kaksi, mutta toista en ole vielä edes aloittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kevään kunniaksi keltaiset neuleet valmiiksi, eikös? Lähdehän sinäkin haasteeseen mukaan ellet jo ole sitä tehnyt ;)

      Poista