lauantai 27. helmikuuta 2016

Pienet kirjoneulesukat

Eilen illalla kävi niin, että isi ja tyttö nukahtivat ennen äitiä. Minähän siitä innostuin ja päätin jatkaa jokin aika sitten aloittamani pienet kirjoneulesukat valmiiksi. Näissä on käytetty Novitan Jussi-lankaa sekä Regian Stripemaniaa. Kuviot keksin neuleen edetessä, joten aika hupsut näistä tuli. Kivat kuitenkin ja vielä sopivat pieniin (mutta niin nopeasti kasvaviin!) jalkoihin. Ja voi että miten ilahdutti pääteltävien lankojen vähäinen määrä, kun sukkien kuvioista muodostui moniväriset raidallisen langan ansioista. Kevään keskeneräiset ovat edelleen kesken, mutta kyllä noista yksivärisistä ja melko ohuista langoista neuloessa on välillä poikettava polulta ja tehtävä jotain hieman räiskyvämpää.




Sukat pääsivät heti tänään testiin, kun me lähdettiin pitkästä aikaa ulkoilemaan koko perheen voimin. Flunssan vuoksi kun on jouduttu majailemaan aika paljon sisällä tällä viikolla. Juuri sopiva ulkoilusää siellä nyt onkin, mutta villasukat ovat kyllä edelleen tarpeen.

Iloista lauantaita!

19 kommenttia:

  1. Aivan ihanat pikkusukat! (: Tosi hyvin sopii tuo raidoittuva lanka noihin kuvioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna Marjukka :) Eikös! Miten en ole ennen tullut ajatelleeksi käyttää raidoittuvaa lankaa näin?

      Poista
  2. Aivan ihanat! Kauniit kuviotkin olet loihtinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mari! Alan kai vähitellen päästä kirjoneuleen maailmaan sisälle :)

      Poista
  3. Ihanat sukat ihanissa pienissä jaloissa

    VastaaPoista
  4. Ihanat pienet sukat! Noi värit sopii tosi kivasti yhteen.

    VastaaPoista
  5. Mä olen halunnut just jotain tällaisia tehdä pojille,mutta on vain jäänyt. Ihanat värit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli pitkään suunnitelmissa, nyt onneksi sain toteutettuakin! Kiitos :)

      Poista
  6. Onpa suloiset, oikein karkkiraitasukat!

    VastaaPoista