perjantai 29. elokuuta 2014

Tunika (no, melkein)

Eilen illalla sain ensimmäisen työn keskeneräisten listalta valmiiksi. Tämän tunikan ohje on lehden käsityö - Viron suurin käsityölehti kevään 2013 numerosta. Tai sen siis piti olla tunika. Ja siitä tuli, no, ainakin minun mittapuullani ihan vain paita, sillä se ulottuu juuri ja juuri lantiolle. Hyvä kai sekin ja pidän tästä tällaisena. En kylläkään ymmärrä, miten olen voinut mittailla ja mallata tämän niin pieleen! Vai oliko minulla silloin joskus työtä aloittaessani ajatuksena tehdä tämä lyhyempänä? Toisaalta, nyt kun katson lehdessä olevaa kuvaa, ei se ole siinäkään niin pitkä kuin mielikuvissani olin ajatellut ja olen näköjään edennyt ihan ohjeen mittojen mukaan. (Olisi tietysti voinut mittailla vastaavatko ne omia mittojani ja toiveitani...) Joka tapauksessa, en enää jaksanut alkaa pidentämään paitaa tunikaksi, kun tätä voi käyttää näinkin.



Yllättävän hyvin mielestäni onnistuin tuossa kirjoneuleessa, sitä tehdessä kun meinasi iskeä epätoivo. Onhan siinä vähän epämääräisiäkin kohtia, mutta olkoon :)


Olin aloittanut tämän työn jo reilu vuosi sitten Röykkälän lammastilalta ostamistani Rygja-lampaanvillalangoista. Lanka on ihanaa, lämmintä ja pehmoista, mutta jotenkin melko raskasta neuloa varsinkin pyöröpuikoilla. Tuon kuvioneuleen kohdalla näköjään oli alkanut tökkimään oikein kunnolla ja työ unohtuikin kätköihin odottelemaan taas liiankin pitkäksi aikaa. Onneksi valmistui nyt sopivasti syksyä ja talvea varten käyttöön.


2 kommenttia:

  1. Se on hieno. :) Voi olla monikäyttöisempi noin tunikaa lyhyempänä - käy lyhyidenkin takkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon kommentista :) Totta, voi olla monikäyttöisempi tällaisena.

      Poista