sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Tunnin tossut tytölle

Tytär on pitkään puhunut, että haluaa minun neulovan hänelle tossut. Kun kysyin minkälaiset, vastaus oli että pinkit ja kimaltavat. Tässä eräänä iltana sitten sattui olemaan rauhallinen hetki television ääressä ja päätin ottaa tossut vihdoin työn alle. Löysin sovellettavaksi superhelpon ohjeen Willasarkko-blogista. Olin myös tilannut Adlibriksen kimallesukkalankaa (Adlibris socki glam värissä vintage sparkle) ja siinähän on sopivasti yhtenä värinä pinkkiä. Täydellistä!


Niin muuten, tämä oli nyt se työ, joka onnistui kerrasta! Ohjeen helppoushan ei nimittäin sitä takaa, se on koettu. Nyt kuitenkin neulominen sujui soljuvasti. Loin  aluksi 3,5 mm sukkapuikoille 24 silmukkaa (ihan arviolta valitsin määrän) ja  neuloessa mallailin tytön jalkaan, jotta sukasta tuli sopiva.  Tyttö istuikin vieressä odottamassa ja pitelemässä lankakerää, joten oli helppoa siinä samalla sovitella tossua hänelle. Lankaa näihin kului vaivaiset 23 grammaa ja aikaakin tosiaan vain tunti silmukoiden luomisesta  viimeisten lankojen päättelyyn.


Tossut olivat tiukasti jalassa sitten heti valmistuttuaan ja tyttö halusi ne jalkaansa myös tämän viikonlopun Tampereen reissulle. Aloitan nimittäin vyöhyketerapian opinnot siellä ja näin ensimmäiselle koulutusviikonlopulle otin koko perheen mukaan matkaan. Kivat reissutossut ne olivatkin.

6 kommenttia:

  1. Nätit tossut! Onpas kiva kun tossujen saajakin on noin innokkaasti odottanut tossuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, hauskaa miten pieni juttu voikin olla joskus tosi tärkeä ☺

      Poista
  2. Oi miten ihanat tossut 🤗 Lapsena minulla oli tuollaiset ja miten ihanat ne olikaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi ihanaa, tämä onkin varmaan aika perinteinen tossumalli 😊

      Poista