torstai 27. syyskuuta 2018

Musta tuubihuivi

Ystävälle neulottu tuubihuivi valmistui tällä viikolla. Sehän olikin helppo ja nopea työ, siis ainakin ajatuksen tasolla ja jos ei oteta lukuun mokailuani. Saisinkohan joskus kirjoittaa postauksen projektista, jossa kaikki sujui kuin unelma? No tämä ei ihan  vielä ole se. Aloitin huivin neulomisen maanantaina lasyen nukahdettua, mutta kaikki mitä silloin sain tehdyksi meni iloisesti purkuun. Yritin nimittäin yön hämärässä korjata yhtä silmukkaa huivin alkuriveiltä purkamalla vain sen silmukan kohdalta. Minulle osoittautui kuitenkin liian suureksi haasteeksi poimia silmukat takaisin siististi, sillä kyseessä oli musta kaksinkertainen lanka ja neule ainaoikeaa. Ne langat vain menivät sikin sokin. Onneksi keskiviikkona oli sopivasti Titityyn neuleilta, jonka aikana uudelleen aloitettu huivi eteni hyvin ja sitten yöllä sainkin sen valmiiksi asti. Silmukoiden päättely oli toinen kohta, jossa jouduin pari kertaa purkamaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja huivi on toimitettu uudelle omistajalleen.


Huivi on siis niin perus kuin olla voi: sivuttain tasona neulottua ainaoikeaa ja lopuksi silmukoita päätellessä yhdistetty tuubiksi. Neuloin huivin kaksinkertaisesta Dropsin babymerinosta 5 mm puikoilla. Lankaa kului 260 g, kun huivin mitaksi kaksinkerroin taitettuna tuli 48 x 30 cm.



Tästä tuli kyllä malliltaan aika näppärä, joten voisinpa itsellenikin moisen neuloa talveksi. Jospa se sitten sujuisi jouhevammin?

3 kommenttia:

  1. Kiva tuubi! :) Tällä viikolla onkin ollut jo niin viileitä tuulia, että valitsin paksumpaa huivia kaulalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samoin täällä on jo kaiveltu lämpimiä huiveja sekä lapasia esille! Eilen ei ollut paksu lampaanvillainen kaulahuivi yhtään liikaa.

      Poista
  2. If you're trying to lose weight then you absolutely need to try this totally brand new personalized keto meal plan.

    To create this keto diet service, certified nutritionists, fitness trainers, and top chefs have joined together to develop keto meal plans that are powerful, decent, price-efficient, and delightful.

    Since their launch in January 2019, 100's of individuals have already completely transformed their body and well-being with the benefits a great keto meal plan can provide.

    Speaking of benefits: clicking this link, you'll discover eight scientifically-confirmed ones provided by the keto meal plan.

    VastaaPoista