perjantai 31. heinäkuuta 2015

Liebster Award

 Sain KnitCrochenator-blogin Jenniltä Liebster award-haasteen kauniiden sanojen saattelemana. Kiitos! Nyt siis tämän haasteen kimppuun:

Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.
Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille




Jennin esittämät kysymykset & vastaukseni:

1. Minkä kirjan luit viimeksi? Miksi?
Pauliina Rauhalan kirjoittaman kirjan Taivaslaulu. Sain sen ystävältäni lainaksi ja luinkin sitten parissa illassa. Kirja oli koukuttava, upeasti kirjoitettu ja herätti paljon ajatuksia erityisesti näin äitiyden alkutaipaleella. 

2. Millaisia harrastuksia sinulla on?
Käsityöt, bloggaaminen, jooga (kohta pääsee taas ilmajoogaankin!), lukeminen

 

3. Mitä uutta asiaa kokeilit viimeksi?
Boulderointia kokeilin kesän alussa. Hieman jännitti lähteä seinille kiipeilemään ilman turvavaljaita, mutta lopulta pääsin jopa yhden radan läpi, voi sitä riemua!

4. Mikä on lempiruokasi?
Halloumjuustosalaatti

5. Entä lempijäätelö?
Mangomeloni 

6. Mikä on suosikki kukkasi ja miksi?
Lemmikki. Se on pieni, mutta suloinen. Niitä kasvoi paljon lapsuudenkodin pihassa ja lähiympäristössä, tuo siis mieleen muistoja. 

7. Kuka on suosikki muumihahmo ja miksi?
Pikku Myy. Omapäinen, rohkea, ihailtava! 

8. Mikä on parasta kotikaupungissasi?
Täällä asuvat suurin osa ystävistäni sekä perheestäni. Tykkään siitä, että kotimme lähellä on paljon kaunista luontoa, mutta myös palvelut ovat ihan nurkan takana.

9. Mikä sai sinut innostumaan neulomisesta?
Äiti ja mummo innostivat ja opettivat neulomaan jo pienenä. Käsityöblogien maailma on antanut uutta potkua tähän harrastukseen. 

10. Minkä blogin postauksia itse odotat eniten?
Voi, niitä on niin monia! Jos yksi on valittava, niin eilen tein-blogi on kyllä sellainen, jonka postaukset ovat aina odottamisen arvoisia.

11. Mitä kasvista/vihannesta/hedelmää voisit syödä vaikka joka päivä? 
Saako vastata mustikka, vaikka se onkin marja? Niitä melkein syönkin joka päivä.

Omat kysymykseni haastetuille:

1. Mikä mielestäsi on parasta bloggaamisessa?
2. Menisitkö mieluiten leffaan, teatteriin vai suosikkiyhtyeesi keikalle?
3. Mikä on erikoisin paikka, jossa olet neulonut/virkannut/askarrellut?
4. Teetkö usein heräteostoksia vai noudatatko tarkasti kauppalistaa?
5. Mikä on viimeisin toteuttamasi unelma?
6. Mistä asioista saat energiaa?
7. Minkä taidon haluaisit oppia?
8. Minne haluaisit seuraavaksi matkustaa?
9. Keräiletkö jotain? Jos, niin mitä?
10. Mistä olet juuri tällä hetkellä kiitollinen?
11. Mitä suunnitelmia sinulla on syksyksi?


Napattaisiinkohan haaste vastaan seuraavissa hurmaavissa blogeissa?

11 kommenttia:

  1. Tottakai sai marjankin vastata! Opin joitain uusia asioita susta vaikka en edes sellaista ajatellut, kun oman postauksen tein :D Kysymykset ei silloin tuntunut niin merkittäviltä, kun ne tosiaan vaan tupsahti päähän.

    Haluaisin itsekin harrastaa joogaa! Joskus tooooosi kauan sitten kävin vuoden verran joogassa, mutta sitten se jostain syystä jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ;) Näihin on kyllä aina hauska vastailla ja lukea muiden vastauksia myös!
      Totta puhuen itselläkin ollut aika pitkä tauko joogasta, mutta nyt olen päättänyt jatkaa tuota harrastusta.

      Poista
  2. Ihana ja Pikku Myy on mahtava <3 Halloumsalaattikin kyllä ja tuo jäde kuulostaa hyvältä. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinullekin Tiia :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! <3 Ilmajoogaa voisin joskus kokeillakin. :D Vaatiikohan se kauheasti notkeutta? Meillä on lähellä ilmajoogasali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos lähdet mukaan <3
      Ei se vaadi mitään erityistä notkeutta, siellähän sitä notkeutta saa lisää ;) Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan.

      Poista
  4. Lämmin kiitos haasteesta! Tämä vaatii vähän tuumailua, mutta lupaan kyllä vastata vielä. :)

    Ilmajooga kuulostaa kyllä tosi kiehtovalta! On tullut ihan normijoogaa harrastettua viime viikkoina hyvinkin aktiivisesti, kun tein YouTubesta löytyvän 30 Days of Yoga -haasteen. Suosittelen, toimi hyvin säännöllisen joogarutiinin luomisessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä. Hienoa, jos otat haasteen vastaan, eipähän tuolla vastailemisella mitään kiirettä ole :)

      Kuulostaa hyvältä tuo joogahaaste, kiitos vinkistä! Jos itsekin kokeilisi, käyn kurkkaamassa.

      Poista
  5. Jännittävää :).Kiitos haasteesta, otan sen uteliaana vastaan. Hoidan haastehomman blogissani ensi viikon aikana.

    VastaaPoista
  6. Haasteeseen on nyt vastattu! Kiitos siitä! :) Vastaukseni voit käydä lukasemassa täältä: http://kasitoitaflamencohame.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista