tiistai 9. syyskuuta 2014

Värihaaste 6/6: keltaiset & oranssit ja muutama monivärinen


Viimeinen värihaasteen osuus olisivatkin sitten keltaiset ja oranssit langat. Minun varastoistani löytyi niitä tämän verran, eipä ole paljon näitäkään. Näihin kuuluu pari kerää oranssia silkkilankaa, Hemtexin puuvillalankaa, Be Sweetin Bambinoa, kaksi kerää Nallea, vaaleanoranssia villalankaa sekä yksi kerä epämääräisen väristä, nyt keltaiseksi tulkitsemaani, tuntematonta lankaa.


Tähän lopuksi kuva vielä monivärisistä langoistani, joita kesällä tuli jokunen kerä ostettua. En aiemmin oikein välittänyt näistä pätkävärjätyistä, mutta jossain vaiheessa niitäkin piti kokeilla ja tykästyin erityisesti tuohon Nallen kukkaketoon. Siitä saa neulottua esimerkiksi pirteitä vauvan sukkia.


Värihaasteen edetessä hahmottui hieman selkeämmin, mitä tuolla lankakoreissa oikein onkaan. Siniset ja turkoosit näyttäisivät olevan lankavarastossani hallitsevia värejä, punaisiakin löytyy, mutta muita värejä olikin sitten jemmassa yllättävän vähän. Oikeastaan oli mukava huomata, ettei niitä lankoja nyt niin hirveitä määriä olekaan. Se nimittäin tarkoittaa, että voin tilaisuuden tullen hyvällä omalla tunnolla lähteä lankaostoksille ;)

Haasteeseen osallistuminen oli näin ollen mukavaa ja hyödyllistä, nyt ovat langat jotakuinkin järjestyksessä. Kiitos siis Jennille tästä ideasta!

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun olit mukana! Hauska huomata, että joku saa päinvastaisen ahaa-elämyksen kuin muut :D
    Itselläkin alkaa lankavarasto huveta hyvää kyytiä! Aika paljolti enää löytyy laatikosta vain niitä niitä ihania ja houkuttelevia lankoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Toivotaan, etten nyt kuitenkaan ihan villiinny tuon lankojen ostelun kanssa...

      Poista