torstai 12. toukokuuta 2016

Lohduttavat silmukat

Hetkittäin sitä uupuu. Syystä tai toisesta kaikki tuntuu raskaalta ja väsymys valtaa mielen. Hyvät hetket haalistuvat. Kenelläpä ei olisi hankalia aikoja, vastoinkäymisiä ja murheita. Pieniä tai suuria, jokaiselle silti niin todellisia. Kun pahin uupumus iskee päälle, tuntuu ettei jaksaisi mitään. Joskus ei edes neuloa. Silti useimmiten lohtua tuovat puikoilla ketterästi juoksevat silmukat, pehmeät langat, ne juuri sopivat puikot. Oma hetki neulomisen parissa. Enkä usko, että olen ainoa, joka saa lohtua neulomisesta.


Joku ehkä upottaa murheensa monimutkaisiin pitsikuvioihin tai suuriin neulepintoihin. Ne eivät ainakaan sujuessaan anna sijaa synkille ajatuksille. Minulle parhaita lohtuneuleita kuitenkin ovat sopivan yksinkertaiset ja pienet työt. Sukkelaan valmistuvat vauvansukat tai huivit, joissa ei koolla tai silmukkamäärillä ole niin paljon merkitystä. Ettei tarvitse liikaa miettiä meneekö nyt oikein, vaan saa neuloa menemään. Silmukka silmukalta sitä rauhoittuu ja pystyy vihdoin pysähtymään hetkeen. Rentoutuu laskemalla silmukoita, ihan vain laskemisen ilosta. Yksi, kaksi, kolme...ajatukset pysähtyvät vihdoin. Kuin meditaatiota!


Valmis neuletyö ilahduttaa, se voi olla lohtuneule itselle tai jollekin tärkeälle ihmiselle. Uskomattoman tärkeää on kuitenkin se itse prosessi. Värit, langat, puikot. Kerros kerrokselta edistyvä työ, pehmeät neulepinnat, raidat, nurjat ja oikeat silmukat. Kaikki sulassa sovussa keskenään, tekijäänsä lohduttaen. Vähitellen sitä huomaa, että hyvät hetket saavat taas värinsä takaisin.

17 kommenttia:

  1. Jaan niin ajatuksesi kanssasi. Neulominen on ehdottomasti sitä terapiaa, jota tarvitsee saadakseen hetkeksi ajatukset pois jostakin ikävästä tai auttaa jaksamaan arjen kiireen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! Ihanaa, jos sinäkin saat neulomisesta lohtua.

      Poista
  2. Tuttuja ajatuksia! Jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tutulta kuulostaa. Sekä tuo, että neuloo lohduksi itselle, mutta myös että neuloo jollekin tärkeälle ihmiselle vaikeassa tilanteessa. Niihin silmukoihin sitten laittaa sen kaiken tsempin ja rakkauden, mitä ei sanoin saa mitenkään sanottua.

    VastaaPoista
  4. Et ole ainoa. Neulominen on parasta terapiaa. <3 (:

    VastaaPoista
  5. Kiitos Iinu <3 Katsotaan tuleeko jotain valmiiksi asti vielä kevään aikana.

    VastaaPoista
  6. Itsellä oli tilanne, että olisin voinut neuloa lohduksi. Tarpeeseen eräälle ihmiselle. En kuitenkaan pystynyt edes ajattelemaan koko asiaa. Nyt en voi hänelle enää neuloa, mutta monissa muissa silmukoissa hän on ajatuksena mukana.

    VastaaPoista
  7. Kyllä, käsityö on erittäin hyvää terapiaa. Toivottavasti olet tässä välissä ehtinyt piristyä :)

    VastaaPoista