lauantai 8. elokuuta 2015

Synttäriarvonta!

Kaikki alkoi viime kesänä junasukkien neulomisoperaatiosta ja päässäni soineesta lastenlaulusta. Lopulta 8.8.2014 laskin puikot hetkeksi käsistäni, istuin tietokoneen ääreen ja Jos sun lysti on-käsityöblogi sai alkunsa. Ensimmäiseen blogivuoden aikana olen muun muassa neulonut lukuisia villasukkia, pikkuisia neuleita rakkaalle tytölleni, paitoja sekä huiveja. Sekaan on mahtunut myös virkkausta ja ompelukokeiluja sekä uuden opettelua.
Nyt on siis aika juhlistaa ja pistää pystyyn pieni arvonta sen kunniaksi, että blogini täyttää vuoden! Koska rakastan neulomista teekupin höyrytessä vieressäni, arvottavaksi valikoitui 3 kerää sinistä Dropsin Alpaca Silk-lankaa sekä paketti valkoista teetä. Näistä langoista saisi tehtyä vaikkapa huivin, jollaisen neuloin siskolleni viime syksynä.


Arvontaan pääset mukaan kommentoimalla tähän postaukseen, mitä sinä näistä langoista neuloisit. Ehkäpä saan näin itsekin uusia ideoita! Saat toki vinkata arvonnasta omassa blogissasi ja uudet lukijat ilahduttavat aina, mutta jaossa on nyt yksi arpa jokaiselle kommentoijalle. Ei siis väliä oletko lukija, satunnainen vierailija vai arvonnan takia tänne löytänyt, kaikki saavat osallistua. Arvonta alkaa nyt ja loppuu 31.8.2015.

Suoritan arvonnan 1.9.2015 ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti. Jätäthän siis myös sähköpostiosoittesi, jotta saan sinuun yhteyden, jos voitto kohdallesi osuu!

86 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa. Onnea vuoden ikäiselle. Sinulla on ihana blogi, jota käyn aina lukemassa. Pitäisi ryhdistäytyä kommentoinnissa :)

    VastaaPoista
  2. Onnea 1-vuotiaalle!
    Ensimmäisenä tuli huivin neulominen noista langoista, mutta sitten tuli mieleen, et noistahan tulis kaunis ja lämmin bolero/hihatinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, bolero olisikin hyvä idea :)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Joo, hihattimen tapaista mullekin tuli mieleen! Onnea päivänsankarille :)

    VastaaPoista
  4. Heips!

    Löysin blogisi arvonnan avulla ja onneksi löysinkin!Blogisi on ihanan iloinen ja käytät käsitöissäsi hurmaavia värejä.Kirjauduin samantien lukijaksi:)
    Hmm...palkintolangoista tekisin hartiahuivin, jota olen ihaillut kaverillani.Ainaoikeaa,simppeli malli, mutta hauska toispuoleinen kolmio.Antaisin sen lahjaksi joko anopilleni tai ystävälleni:)
    Paljon onnea yksivuotiaalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla :) Tervetuloa lukijaksi. Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Onneksi olkoon eka vuodesta. Ihan lysti on ollut seurata =)
    Noin ihanasta langasta en varmaankaan raaskisi luopua, vaan tekisin ihan itselleni huivin.
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Ihana palkinto, ja kaunis blogi! Jos onni suosisi, näistä langoista syntyisi käsissäni pitsibolero.

    VastaaPoista
  7. Onnea 1-vuotiaalle! :) Tekisin palkintolangoista todennäköisesti huivin tai hihattimen työpäiviä lämmittämään.

    VastaaPoista
  8. Onnea yksivuotiaalle! Olen muuten aina ajatellut blogin nimen olevan sanaleikki, "Jossun lysti on". :D Minä neuloisin varmaan sen huivin, tai sitten pipon ja lapaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta! No sen vuoksi nimi tuntui sopivalta, kun siihen kätkeytyy lempinimeni myös ;) Jotenkin tuo kirjoitusasu kuitenkin tuohon "jos sun lysti on"-muotoon. Onnea arvontaan!

      Poista
  9. Huiveja on jo niin paljon, että kutoisin varmaan pipon. Tai mahtaisiko toimia kudottuna tyynynpäällisenä....
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynynpäällinenkin olisi varmasti hieno :) Onnea arvontaan!

      Poista
  10. Näistä tulisi varmaan villahousut pienelle pojalleni. Onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea :) Kiitän ja toivotan onnea arvontaan!

      Poista
  11. Hyvä, että rupesit bloggaamaan! Muuten ei välttämättä olisi tavattu :)
    Mä ostaisin tähän satsiin lisää lankaa ja neuloisin erään Dropsin neuletakin, jota oon himoinnut jonkin aikaa, mutta en oo vielä raaskinut lankoja ostaa :) Se on tehty kahdesta langasta ja toinen oli juurikin tätä lankaa. Ainakin muistaakseni :D

    ilojapieniaelaman@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Jenni! Hauskaa, että on tätä kautta tutustuttu :) Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Onnea yksivuotialle.
    Jos voitto osuisi kohdalleni niin tekisin langoista pehmeän huivin.
    kososka2@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Neuloisin lyhythihaisen boleron.
    sopolandian@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea synttärisankarille! Olen neulonut tuosta langasta (ruskean sävyistä) jo huivin ja neuletakki on kesken, joten jonkun nopean huivin neuloisin. Ihana lanka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin tästä langasta, kiva saada uusia ideoita sen käyttöön. Onnea arvontaan!

      Poista
  15. Yksi arpa kiitos. ;) Sininen ei kuulu lemppareihin mutta lahjaksi voisin jollekulle neuloa jonkun ihanan huivin. Ja teet joisin!

    VastaaPoista
  16. Blogiasi on mukava seurata. Sinulla on hyviä ideoita, joita toteutat taidokkaasti. Neuloisin sinisistä langoista luxus-villapöksyt talveksi. e-mail maria80kojola@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, kivaa että löysit blogiini :) Onnea arvontaan!

      Poista
  17. Onnea blogillesi ! Luultavasti tekisin noista langoista huivin, mutta sattaisin tehdä kaksinkertaisella langalla myös pehmeät sukat tai vanttuut. Tai ehkäpä siliteltävän tyynynpäällisen. Ja pipokin olisi kiva. Langat ei kyllä koskaan jää käyttämättä, sen päättäminen vaan mitä niistä tekee, on välillä haastellista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta. Hyvä, että vaihtoehtoja löytyy, jos arpaonni suosii sinua!

      Poista
  18. Onnittelut yksivuotiaalle! Langoista neuloisin varmaan huivin. Aiemmin olen samasta langasta neulonut löysän pipon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. Pipoakin voisi tästä langasta kokeilla tehdä. Onnea arvontaan!

      Poista
  19. Onnittelut syntymäpäiväsankarille! Kokeilisin, sopiiko Alpaca Silk toisen langan kaveriksi Noron Silk Garden Sockia raidoittamaan. Jos ei, neuloisin varmaan tuubin tai keepin, jollaisia olen ko. langasta tehnytkin (http://nitakotona.blogspot.fi/search/label/Drops%20Alpaca%20Silk), ja hyväksi havainnut. Keeppiin kolme kerää riittäisi passelisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nuo tekemäsi, varsinkin keeppi! Onnea arvontaan :)

      Poista
  20. Shortsit yöksi!

    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Onnea ensimmäisestä vuodesta! Näistä langoista suunnittelisin itse höyryävän teekupin ääressä oikein spesiaalin pitsihuivi/wrap yhdistelmän.

    VastaaPoista
  22. Shaali voisi olla kiva :)

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi mikä ihana arvonta, niin ja onnea vuotiaalle! Neuloisin langoista ehkäpä huivin, hihattimen tai kenties ranteenlämmittimet! Tuo lanka on niin ihanan tuntuista, että sitä voisi hipeltää vaikka miten :D

    sandra.savinen[at]gmail.com (:

    VastaaPoista
  24. Minäkin jonkinlaiseen huiviin langat käyttäisin :)
    -Anna

    tervatynnyri(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varsin hyvä vaihtoehto :) Onnea arvontaan!

      Poista
  25. Onnittelut blogille!
    Koska sininen ei ole lempivärini, niin tekisin vaikka parikin huivia hyväntekeväisyyteen Tyksin syöpäosastolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Hyvään tarkoitukseen menisi siis. Onnea arvontaan!

      Poista
  26. Onnea synttäreistä! Tuota lankaa tekisi mieli kokeilla jonkun toisen kanssa vaikkapa pipoon! :)

    VastaaPoista
  27. Onnea synttärisankarille ja kiitos jälleen kerran ihanasta blogistasi :) Minä varmaan päätyisin joko huiviin tai slipoveriliiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :) Kivaa, että olet ollut matkassa mukana! Onnea arvontaan!

      Poista
  28. Onnittelut! :) Huivi tulisi tuosta langasta!

    VastaaPoista
  29. Onnea vuodesta!
    Huivin mäkin noista saisin aikaiseksi.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea! Huivia minäkin ajattelin neuloa.pirjo.immonenn@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  31. Huivi, bolero tai hartianlämmitin :)
    elmako(at)live.fi

    VastaaPoista
  32. Tuubihuivi taitaisi lähteä tulemaan..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulisikin ihana tuubihuivi. Onnea arvontaan!

      Poista
  33. Onnea! Huivin, koska niskat ei kestä vetoa eikä kylmää yhtään.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ensimmäistä kertaa tässä blogissa. Tulin Koso-tädin blogin kautta. Iloinen, raikas blogi. Varmaan minäkin jonkun huivin tai ehkä pitsipoleron tekisin. Sininen on ihan niitä lempivärejä ja lanka ihanan pehmeää. Toivottavasti tärppää. Onnea blogillesi. Terv. Marjatta (lehtonen1935@luukku.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, mukava kuulla :) Onnea arvontaan!

      Poista
  35. Onnea 1-vuotiaalle! Löysin blogiisi Instagramin kautta vasta aika hiljattain. Blogisi nimi on muuten aivan mainio! :)
    Jotenkin näkisin langan lämpöisenä hihattimena tai huivina. Aivan ihana sinisen sävy tuossa langassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato, kiva kuulla :) Onnea arvontaan!

      Poista
  36. Onnea 1-vuotiaasta blogista! Tällä löytyy aina mukavaa nähtävää ja luettavaa, kiitos siitä! :) Omissa käsissäni näistä langoista syntyisi joko huivi, tai sitten pikkuiselle pojalleni neulevaatetta. spostini:laura.h.peltomaki@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava kuulla, kiitos Laura ja onnea arvontaan :)

      Poista
  37. Onnittelut ! Hienon väristä lankaa ,tekisin jotain pikku pojalle.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Lukijaksi suoraan ja arvontaankin mukaan! Mukavan oloinen blogi!

    VastaaPoista
  39. Onnea yksivuotiaalle blogillesi. Liityin lukijaksesi kun löysin blogisi.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos klaara :) Mukava kuulla! Onnea arvontaan!

      Poista
  40. luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Jipii, ehdin vielä mukaan! Kyllä luulen että huivia saattaaisi syntyä, mutta mallista ei vielä mitään hajua!

    VastaaPoista
  42. Neuloisin jonkinlaisen huivin tytön tytölle ja onnea blogille salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista