keskiviikko 8. elokuuta 2018

Synttäriarvonnan voittajat ovat nyt selvillä! Koska osallistujia ei ollut kovin montaa, arvoin voittajan perinteisillä paperilapuilla ja onnettarena toimi tyttäreni.


Ensimmäisen palkinnon saa: 


Palkinnot lähtevät myös seuraaville:


Hurjasti onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille! Toivottavasti taas vuoden päästä on syytä arpoa lisää jotain kivaa. Olen pikimmiten yhteydessä voittajiin ja laitan paketit postiin, kunhan kotiudun mökiltä.

perjantai 3. elokuuta 2018

Virkattu tilkkupeitto nukeille

Aivan blogin alkutaipaleella aloitin virkkaamaan tilkkuja Be sweet Bambino -langasta. Niistä piti tulla vauvanpeitto tulevalle pikkuiselle, mutta taisin uuvahtaa tilkkujen virkkailuun ja työ jäi unohduksiin. Nyt vihdoin peitto on valmis, vaikkakin pienemmässä koossa kuin oli alunperin tarkoitus, sillä ehdin jo välissä myydä osan peittoon tarkoitetuista langoista. Se peittoa aloittaessani vielä minun mahassani asustellut pikkuinen puolestaan on jo pian neljä vuotta! Näin ollen peitto tulee käyttöön hänen nukeilleen ja onneksi sai tyttäreltä innokkaan vastaanoton: "Äiti vau, kiitos!" ❤



Kuluneisiin neljään vuoteen on mahtunut paljon muutoksia ja erityisesti olen saanut opetella irtipäästämistä. Olen joutunut kohtaamaan monia epämiellyttäviäkin puolia itsestäni ja niihin kuuluvat hamstraus, ripustautuminen asioihin ja ihmisiin sekä härkäpäisyys. Siis sellainen härkäpäisyys, että raivolla kyyneleet silmissä ja ranteet kipuillen neuloo yöunien kustannuksella valmiiksi neuletyön, joka lopulta ei edes päädy käyttöön, koska on väärän värinen ja liian pieni. Olen opetellut rauhallisempaa tahtia ja harkitsevaisuutta elämässä yleensä kuten myös käsitöiden tekemisessä. Samalla harjoitellen sitä, että tekisin asioita, joista todella pidän enkä väkisin hampaat irvessä sellaista, mitä ei ole pakko. Tämän vuoden aikana olenkin tainnut käyttää enemmän aikaa vanhojen töiden purkamiseen kuin uusien neulomiseen ja paljon lankoja on tullut myydyksi kirpputorilla. Mikä parasta, olen jopa nauttinut langoista luopumisesta sekä purkamisesta sen sijaan, että olisin surkutellut asiaa. Jostain on luovuttava, jotta uutta voisi tulla tilalle.


Näistä tilkuista en ollut kuitenkaan raaskinut luopua. Nyt muuton jälkeen ne taas löytyivät kaapista ja ajattelin, että niistä saisi kasattua pienen peiton tytön nukeille. Tänään aamulla sain ommeltua viimeisetkin tilkut yhteen ja peitto pääsi heti käyttöön, joten ei mennyt tämä työ hukkaan. Kokoa peitolle tuli noin 45 x 55 cm ja lankaa kului 360 grammaa.


Mukavaa oli saada nämä tilkut lopulta käyttöön ja samalla yksi keskeneräinen projekti päätökseen. 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Synttäriarvonta ❤

🌸 ARVONTA PÄÄTTYNYT 🌸

Blogini viettää synttäreitä 8.8. Vaikka blogin postaustahti on hiljentynyt vuosien varrella, matka jatkuu silti. Sen kunniaksi ajattelin tänä vuonna juhlistaa 4-vuotissynttäreitä pienellä arvonnalla.

Ensimmäinen palkinto on kerä Viking Nordlys -lankaa sekä neljä omista piirroksista painattamaani postikorttia. Lisäksi arvon kahdelle seuraavalle samaiset neuleaiheiset postikortit. Palkinnot kustannan minä itse.



Mukana arvonnassa olet kommentoimalla tähän postaukseen ketä tai keitä ilahduttaisit postikortilla, jos voitat.

Aikaa osallistua on 8.8.2018 klo 18 asti. Sen jälkeen arvon voittajat ja ilmoitan heille henkilökohtaisesti. Jätäthän siis sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajiin yhteyden!

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Lumoavat neulehuivit by woolenberry

🌸 Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena 🌸

Uutuuskirja Lumoavat neulehuivit by woolenberry on täynnä klassisen kauniita ja suhteellisen helppoja huivimalleja. Kuten  kirjan neulehuivien suunnittelija Janina Kallio alkusanoissa mainitsee, kirjan huivit koostuvat pääosin ainaoikeasta ja muista monelle tutuista silmukoista, joten mitään superneulojan taitoja tai erikoistekniikkojen hallintaa ei vaadita. Kuvat ovat hurmaavia ja pelkistettyjä. Huivit ja niiden kauniit muodot sekä pinnat pääsevät niissä pääosaan. Myös huivien värimaailma on hillitty ja luonnonläheinen. Itse uskon soveltavani tämänkin kirjan huiveihin hieman räväkämpää värimaailmaa ja ehkäpä joitain yksivärisistäkin malleista voisi raidoittaa. Väreillä on onneksi mukavaa ja suositeltavaakin leikkiä!


Kirjan huiviohjeet, joita on yhteensä viisitoista, on lajiteltu vuodenaikojen mukaan: malleja on kevään keveistä merinovillahuiveista aina talven muhkeisiin ja lämpimiin huiveihin. Kirjan huivit ovat pääosin yksivärisiä, mutta muutamissa leikitellään myös raidoilla. Helpokoilla pitsikuvioilla luodaan moneen huiviin ilmettä. Ohjeista löytyy tutun kolmiomallin eri variaatioita, mutta myös suorakaiteen muotoisia huiveja. Minusta kirjan kauneimmat mallit olivat kesäinen Villikirsikoita, keväinen Kuupölyä-huivi ja talvinen Tuike. Villikirsikoita onkin jo tällä hetkellä puikoillani ja toivon pääseväni esittelemään tuon huivin pian täällä.




Kirjassa jäin kaipaamaan kuvia, joissa huivit olisivat olleet mallin kaulalla tai harteilla. Etenkin suorakaiteen muotoisissa huivien, kuten Tuikkeen, kohdalla jäin miettimään miltä huivi näyttää käytössä, miten se istuu kaulahuiviksi vai onko se enemmän hartiahuivi. Tähän on onneksi tehokas lääke: Ravelryn projektit kuvineen! Kirjan ohjeet ovat nimittäin jo aiemmin ilmestyneet englanninkielisinä ja olleet hyvin suosittuja. Toinen kaipaamani asia oli kuvalliset ohjeet pitseihin. Minua kun yleensä auttaa kuvakaavio pitsikuvion hahmottamisessa varsinkin huivin alussa, kun pitsin toistot eivät vielä ole tuttuja. Mutta onneksi sanalliset ohjeet on kirjoitettu selkeästi ja todella arvostan sitä, että silmukkamäärät on kerrottu usein. Niistä on niin kätevä tarkastaa onko oikeilla jäljillä ja missä vika, jos arvelee tehneensä virheitä.

Kaiken kaikkiaan kirja on kaunis kokonaisuus, jonka ohjeet palvelevat ja ilahduttavat varmasti monia. Ohjeet sopivat mielestäni jokaiselle, jolla on neulomisen perusteet hallussa ja halu neuloa monikäyttöisiä huiveja.
🌸

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Muita ihania -villasukat miehelle

Mieheni arvostaa nykyään talvipyöräilyn (ja vanhenemisen?) myötä villasukkia enemmän kuin ennen. Siispä innostuin neulomaan hänelle uudet sukat Muita ihania -käsityökirjan ohjeella nimeltä Markun villasukat. Kolmevuotias tyttäreni hämmästeli värivalintojani, sillä hänen mielestään pojat ei voi tykätä pinkistä ja oikeastaan iskä saisi tykätä pelkästä mustasta. Voi miten hän nauroi, kun kerroin, että isällä on ollut jopa vaaleanpunainen t-paita joskus aikanaan. Vaaleanpunaista tuli tytön hämmästelystä huolimatta myös näihin sukkiin.




Käyttämäni langat olivat sekalainen noin 100 gramman sakki erilaisia jämiä. Osa oli värikkäitä villasekoitelankoja (vaaleanpunainen 7 Veljestä, vihreä Viking Ville ja keltainen mysteerilanka) ja osa värjäämätöntä Röykkälän lammastilan Rygja-lampaanvillaa. Yllättävän hyvin ne keskenään sopivat yhteen puikoilla 4 neuloen. Kantapäähän ja kärkeen valitsin langat, joiden arvelin kestävän parhaiten kulutusta. Voin kyllä sanoa, ettei ollut välttämättä ihan paras idea yhdistää liukasta villasekoitelankaa ja karheaa villalankaa kirjoneuleessa. Neulominen oli alussa melko takkuista, vaikka ohjeen kirjoneulekuviot ovat helppoja. Lopputulos on kuitenkin paljon parempi, kuin olisin neuloessani uskonut!



Sukat näyttivät aluksi myös kovin pieniltä, mutta jatkoin sitkeästi loppuun, koska ne kuitenkin mahtuivat jalkaan. Onneksi viimeistely taas teki ihmeitä ja sukista tuli juuri sopivat miehelle. Luulisi näiden tuovan hieman piristystä talven viimeisille pakkasille.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Neulovia eläimiä & keskeneräisiä töitä

Välillä on kausia, ettei mikään neuletyö oikein etene, mutta jotain olisi tehtävä levottomilla käsillä. Silloin saatta käydä niin, että piirtäminen vie mennessään ja paperille alkaa ilmestyä erilaisia hahmoja mielen syövereistä. Vaikkapa sitten eläimiä, jotka ryhtyvät apureiksi neulomisessa. Jos seuraat minua Instagramissa, nämä tyypit ovatkin varmaan jo tuttuja. Ajattelin kuitenkin tuoda myös tänne blogin puolelle hieman eloa ja väriä, joten esittelen tähän mennessä piirtämäni kaverit teille tässä postauksessa.

Yksisarvinen kävi neulomassa pari kerrosta Mesaa:


Nallen mielestä tämäkin miehen villapaita pitäisi saada vähitellen valmiiksi:


Kirjoneulesukat Muita Ihania -käsityökirjasta ovatkin jo ihan kohta valmiit, kiitos pupu!


Pingviinityttö treenasi magic loop -tekniikkaa ja edisti vähän tätä hihaa:


Uuden Kesäneuleita kirjan inspiroimana piti aloittaa yksi kesäisempi paita ja avuksi liihotti tämä perhosneiti:


Oikein iloista ja värikästä päivää juuri sinulle!

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kesäneuleita-kirja

Kesäneuleita on Saara Toikan uutuuskirja, josta löytyy erilaisia kepeitä neulemalleja naisille. Neulominen tai ainakin neulotut asusteet koetaan usein pimeiden ja kylmien vuodenaikojen jutuksi, mutta tässä kirjassa keskitytään neulomaan ja virkkaamaan rentoja vaatteita kesää varten. Vaikka itse neulonkin vuodenajasta riippumatta, aika harvoin minun tulee neulottua mitään vaatetta kesää varten, joten tämä kirja on oiva inspiraatio siihen. Lähinnä kirjasta löytyy ohjeita eri mallisiin yläosiin, mutta mukaan mahtuu myös ohjeita sukkiin, huiviin, pussukoihin sekä mekkoon. Vaatteiden ohjeet on sarjoitettu niin, että niistä löytyy ainakin koot S-XL, osasta lisäksi XS tai XXL.

Kirjan arvostelukappale saatu kustantajalta

Malleissa on huomioitu niin kuuman aurinkoiset päivät kuin retket tuulisiin rantamaisemiin.  Kesää ajatellen neuleet on suunniteltu neulottavaksi suurimmaksi osaksi puuvilla- tai puuvillasekoitelangoista, mutta moni malli taipuisi kyllä paksummasta langasta neulottuna myös käytettäväksi viileämmällä säällä eli kirjassa on muutakin kuin toppeja tai pitsimekkoja.  Ihastuin kirjan ulkoasussa erityisesti selkeisiin ja suloisiin piirroskuviin ohjeiden alussa. Valmiista neuleista on myös raikkaita kesäisiä kuvia. Ohjeissa leikitellään eri paksuisilla langoilla ja helpoilla pintaneuleilla sekä virkattua ja neulottua pintaa yhdistellen. Kirjan alkuun on myös kerätty hieman tietoa ja vinkkejä suunnittelua, neulomista sekä viimeistelyä varten.




Omiksi suosikeiksi kirjan malleista nousivat Merituuli-tunika, johon olisi viilenevinä kesäiltoina kiva käpertyä, Frida-mekko, jossa jujuna on virkattu yläosa sekä Lilia-paita, jossa yhdistellään kahta eri paksuista lankaa. Näistä kolmesta Lilia pääsi jo puikoille, kuten kuvasta näkyy. Ainahan yksi uusi työ mahtuu entisten joukkoon neulottavaksi.


Tämä kirjan ideoilla on mukava neuloa kerrankin lämmintä kesää varten!