Aiemmin olen neulonut Heidin suunnittelemista huiveista Titaniumin, Nurmilinnun ja Ruusupuun. Ihania kaikki. Nyt sitten neulottavaksi valikoitui tämä Kaihola, jonka pitsikuvio näytti kauniilta ja jotenkin niin siskolle sopivalta. Ohje oli aiempien tapaan selkeä ja huivin neulominen mukavaa. Vaikka jouduinkin purkamaan kertaalleen päästyäni jo pitsikuvion puoliväliin. Olin siis tehnyt kuviossa häiritsevän virheen ja purkaessani huomasin myös aloitusreunan kiristävän ja pahasti, joten purkuun meni koko homma. Huivi muistutti siinä vaiheessa lähinnä pussia. Enpä heti tajunnut, että reunasilmukat piti neuloa todella löyhästi ja vielä hieman löyhemmin, koska tämä lanka on niin ohutta. Näköjään alan olla jo turtunut tähän purkamishommaan. Mieskin ihmetteli, kun kylmän rauhallisena kerin vaivalla neulottuja kerroksia takaisin kerälle. Ei manailua, ei kiukuttelua (ainakaan paljoa). Se nyt vaan on niin, että parempi purkaa kuin harmitella lopussa ikäviä niitä pieniä virheitä, jotka pilaavat koko fiiliksen. En silti voi luvata, että tämä Zen-asenne purkamiseen olisi täysin pysyvä olotila.
Valmista kuitenkin tuli ajallaan. Reunasta tuli toisella neulomiskierroksella sopivan löyhä ja pitsikuviota tehdessä auttoi, kun maltoin asetella silmukkamerkit kuvion toistojen väleihin. Ja tietysti se, että olin jo kertaalleen neulonut kuviota. Sovitaan nyt, ettei kukaan huomaa niitä kahta virhettä, jotka tuonne pitsiin silti jäi. Tein huiviin hieman ohjetta enemmän kerroksia ennen pitsiosuutta, koska lanka oli niin ohutta. Olin iloinen, että ohjeeseen oli selkeästi kirjoitettu, miten paljon kerroksia kuuluu lisäillä, jos sitä haluaa suurentaa. Nimittäin jos itse yritän laskeskella tällaisia juttuja pitsihuiveissa, niin metsään menee.
Hyvää syntymäpäivää siskoseni!
