sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Klompelompe - Neuleita koko perheelle

Mikä voisikaan innostaa takaisin neulomisen pariin paremmin kuin upouusi neulekirja täynnä ihastuttavia ohjeita? Onnekseni pääsin kesän hiljaiselon jälkeen tutustumaan uuteen Klompelompe - Neuleita koko perheelle kirjaan sekä nyt esittelemään sitä teille. Tähän hurmaavaan neulekirjaan on koottu Hanne Andreassen Hjelmåsin ja Torunn Steinslandin uusia neuleohjeita yli 60 kappaletta. Kirja on nimensä mukaisesti monipuolisempi kuin edeltäjänsä Klompelompe - Ihania neuleita lapsille. Neuleohjeista löytyy siis reilusti eri kokoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Aluksi olin hieman pettynyt, ettei neulemalleja miehille ollut kirjassa kuin muutama, mutta toisaalta myönnettäköön että mielummin neulon söpöjä pitsineuleita tyttärelle tai itselleni. Sitä paitsi niihin muutamaan hyvin suunniteltuun miehen neuleeseen kuluu kuitenkin reilusti kauemmin neuleaikaa. Suhde on siis oikeastaan ihan passeli. Niin, ja pojille sopivia malleja kirjasta kyllä löytyy reilusti!

Kirjan arvostelukappale saatu kustantajalta

Kirjan kuvat vievät mukanaan pienen norjalaiskylän rauhalliseen ja sadunomaiseen tunnelmaan. Niistä loistaa hyvä mieli ja ilo ilman tekopirteyttä tai teennäisyyttä. Kirjan ulkoasu on mielestäni jopa raikkaampi ja selkeämpi kuin edellisen kirjan, vaikka tyyli on yhä pysynyt tunnistettavasti klompelompemaisena. Kirjan tekijät ovat selvästi löytäneet oman tyylinsä. Neulemalleissa ei ole turhaa hienostelua, mutta jokaisessa on jokin pieni juju, joka tekee neuleesta erityisen. Vaikka neuleissa on pitsineuletta, kirjoneuletta, nappeja ja muita koristuksia, silti käytännöllisyys on selvästi otettu huomioon.

Lilly-myssy

Kaikista kirjan ihanista ohjeista aivan ensimmäiseksi puikoille pääsyä vaati heti kirjan kannesta huomaamani Lilly-myssy. Jo valmistuneesta tytön myssystä kerron piakkoin lisää omassa postauksessaan. Muita suosikkejani ovat kirjan tekijöiden kotikylän mukaan nimetty Kvalavåg-haalari, Kuopus-villatakki sekä naisten Julie-leninki. Tilaukseen lähti myös langat kirjan kannessa olevaa miehen Raymond-villapaitaan. Neulottavaa olisi siis taas jonoksi asti ja lankoja lasten neuleisiin taitaa löytyä jo omasta takaa. Toivottavasti syksy siis armollisesti suo minulle neuleaikaa.

Kvalavåg-haalari

Kuopus-villatakki tytölle

Julie-leninki

Tämä tulee taatusti olemaan yksi niistä kirjoista, joihin palaan uudestaan ja uudestaan. Neuloakseni kaunista ja käytännöllistä, etsiäkseni inspiraatiota ja ihaillakseni kauniita hyvänmielen neulekuvia.

5 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa on kovasti kehuttu kyllä. :) Kiva uusi banneri blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä turhaan :) Kiitos, kaipasin vähän vaihtelua välillä!

      Poista
  2. Ai vitsit, tää kirja on vilahdellut aina välillä siellä sun täällä. Vaikuttaa tosi kivoilta ohjeet.. Naisillekin siis jotain? Meillä on poika, joten skippaan aina automaattisesti kaikki tyttöjutut, joita tuntuu olevan muuten aivan tolkuttomasti enemmän kuin poikien juttuja. Ihan siis kaupoissa, kankaiden kuoseissa... Onko tuossa pojille jotain kivaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi kommentista :) Juu, kyllä tässä on useampiakin kivoja paitoja ja housuja pojille! Löytyy kirjoneuletta ja erilaisia neulepintoja, mutta silti käytännöllisiä vaatteita. Naisillekin on kauniita malleja, joita haluaisin itselle toteuttaa! Tällä hetkellä olen neulomassa kirjan ohjeella paitaa miehelleni ja saman aioin tehdä myös pojalleni.Kokoja löytyy siis reilusti myös :)

      Poista
    2. Okei, hyvä tietää :) Taidan jossain vaiheessa siis hankkia tuon kirjan minäkin! :)

      Poista