Hohkaava Uan

Syksyllä otin puikoille monen muun työn ohelle Neulistin suunnitteleman Uan-villatakin. Se vain näytti niin ihanalta. En aivan saanut takkia valmiiksi jouluun mennessä, kuten oli tarkoitus, mutta nyt se täällä: nappeineen ja pingotettuna! Ohje oli selkeä ja sitä oli helppo seurata, vaikka aluksi ehdin jo säikähtää, kun alussa neulottiin erikseen oikeaa hartiaa, sitten vasenta ja niitä kappaileta yhdisteltiin. Eihän se ollutkaan yhtään hankalaa. Pitsikuvion kanssa sain kyllä loppuun asti tuijotella kaaviota, koska pidin neulomisessa niin pitkiä taukoja, ettei kuvio jäänyt mieleen. Aika koukuttavaa tuon pitsin neulominen kuitenkin oli, koska lopulta en helmassa olisi millään malttanut lopettaa ja vaihtaa helmineuleeseen!

Neuloin takin Tukuwoolin väristä Hohka 3 mm Knitpron Zing-pyöröpuikolla. Tein takin S-koon mukaan ja lankaa kului aika tarkalleen se 4 vyyhtiä eli 200 grammaa (4 grammaa jäi yli). Napit löytyivät omasta nappilaatikosta enkä ihan varma ole mistä tai keneltä ne ovat minulle kulkeutuneet. 

Takki istuu hyvin! Tähän väliin voisin sitten myöntää sen, että mallitilkkulaiskuus iski tässäkin projektissa, mutta näköjään kävi tuuri ja tiheys täsmäsi. Tokihan minä siinä neulomisen alussa hieman mittailin ja totesin olevani oikeilla jäljillä. Koko on juuri sopiva muuten, mutta hihat kyllä jäivät minulle 3/4-pituisiksi, vaikka neuloin ne ohjeen mittojen mukaisesti. Minulla taitaa olla kokooni nähden luonnottoman pitkät kädet. Tämä seikka ei tosin haittaa yhtään, koska nykyään tykkään hieman lyhyemmistä hihoista. Muutenhan olisin voinut hakea lisää lankaa ja tehdä hihoista pidemmät. Tai heti alkuun ottaa tarkat mitat ja todeta tarvitsevani kenties enemmän lankaa. No, nytpä ei tarvitse jatkuvasti olla kiskomassa hihoja ylös.

Niin ja se selän pitsipaneeli. Katsokaa vielä kerran uudestaan ja ihailkaa, eikö ole kaunis tämä pitsikuvio? Minusta ainakin on. 

Se harmaa paita

Täällä ollaan! Olen viettänyt joulukuusta näihin päiviin asti hiljaiseloa, en pelkästään täällä blogissa vaan ihan muutenkin. Käynyt läpi, järjestänyt, hävittänyt ja pohtinut asioita, tavaroita ja elämää. Yrittänyt tehdä tilaa uudelle ja löytää ne jutut, joita rakastan. Pohdinnassa on ollut myös tämän blogin kohtalo, mutta kun eilen illalla sain viimeistelyä miehelle neulomani villapaidan, ei ollut epäselvää haluanko jakaa tämän ilon täällä blogissani. Tietysti haluan! Tämä blogi ilmeisesti kaikessa epätäydellisyydessään on rakas ja tahtoo jatkoa. Tässäpä siis vuoden 2017 ensimmäinen valmistunut neulomukseni:

Tämän paidan kylläkin aloitin jo viime kesänä. Arvelin, että niin se ehtisi vielä tämän talven pakkasille, ja se arvaus osui oikeaan. Joulukuussa en jaksanut neuloa niin paljon kuin olin ajatellut, koska halusin pitää lomaa "kaikesta". Mutta uusi vuosi toi tullessaan uuden neulomisinnon ja iltojen hiljaisuudessa olenkin tikutellut tämän neuleen valmiiksi. 

Miehelläni on hieman ennakkoluuloja villalankoja kohtaan. Ne kuulemma kutittavat ja hiostavat. Päätin todistaa tämän Dropsin Babymerinon pehmeyden pipossa ennen suurempaan työhön ryhtymistä. Pipo on ollut mieleinen, joten sama lanka pääsi puikoille myös tätä paitaa varten. Paita on neulottu ylhäältä ala ja siinä on raglanhihat. Tällainen miehen toivoma peruspaita ilman mitään suurempia kommervenkkejä.

Neuloin paidan miehen mittojen mukaan. Toisin sanoen laskin silmukkamäärät, jonka jälkeen oli aika neuloa, sovittaa, purkaa, neuloa ja sovittaa taas. Sopiva siitä lopulta kuitenkin tuli. Tälle päivälle sattui sopivasti aurinkoinen sää, joten lähdimme koko perheen voimin kuvaamaan ja testaamaan neuleen soveltuvuutta rankkoihin olosuhteisiin leikkipuistossa ja pulkkamäessä. Hyvin toimii!

Hihoihin tein kätevät peukalonaukot neulomalla hihansuiden joustimessa 10 krs. edestakaisin ja yhdistäen sitten taas pyöröneuleeksi. Idean näihin nappasin Joji Locatellin Light rain-neulepaidasta, joka muuten myös on minun keskeneräisten jonossani, kuten Instagramista olette saattaneet huomata.

Näiden talvisten kuvien myötä toivottelen kaikille oikein rentouttavaa viikonloppua!

Klompelompe - ihania neuleita lapsille

Klompelompe - ihania neuleita lapsille on Hanne Andreassen Hjelmåsin ja Torunn Steinslandin kirjoittama neulekirja, joka sisältää yli 60 neuleohjetta. Olin onnekas saadessani tästä Gummeruksen painamasta kirjasta arvostelukappaleen itselleni. Innolla olen selannut kirjaa ja aloittanutkin jo yhden myssyn neulomisen. Kirjaa selaillessa huokailin "Tuon haluan tehdä! Ja tuon ja tuon!". Kirjan kuvat ovat upeita ja tunnelmallisia. En ihmettelisi, jos jollekin iskisi sivuja selaillessa vauvakuume. Tai ainakin pakottava tarve neuloa jotain pientä ja söpöä ystävän, sukulaisen, työkaverin tai naapurin vauvalle.

Lillyn syysponcho oli yksi malli, joka heti kiinnitti huomioni. Ei ehkä se ihan välttämättömin tai käytännöllisin asuste päiväkotiin tai leikkipuistoon, mutta niin suloinen ja varmasti mukava vaikkapa kaupunkireissulle tai syksyisiin juhliin. Tähän haluaisin käyttää nuo kohta pari vuotta kaapissa odotelleet Teeteen Helmi-langat, jotka sain Näppituntuma-blogin Amrialta joulukalenterivaihdossa. Eivät vain taida yksinään riittää. Kaksivärinen versio? Kenties reissu tai tilaus lankakauppaan? Vaihtoehtoja onneksi löytyy.

Toinen huippuihana malli on mielestäni Kovispöksyt. Tiedän erään, jolle nämä olisivat mainio joululahja ja miksei omallekin tytölle näitä tekisi. Voi miten ihanat nämä olisivatkaan myös itselle! Eikös se villahousujen neulominen ollut ainakin viime talvena kovin muodissa? Tästä sitten vaan ohjetta suurentamaan.

Jos jotain parannettavaa pitäisi keksiä, niin parissa ohjeessa itse neule ei aivan päässyt kuvissa oikeuksiinsa. Toisin sanoen niistä kyllä näki, että neule on erittäin söpö vauvan tai lapsen päällä, mutta ei ihan  saanut selvää valmiin neuleen ulkonäöstä kuten pitsineuleesta. Juu, ymmärrän, että tässä hyvinkin voi olla syynä se, etteivät kuvattavat ehkä ole olleet niitä helpompia eivätkä välttämättä ole ymmärtäneet kaikkia "Käänny niin että se pitsikuvio näkyy selkeästi, just, pidä toi!"-pyyntöjä. Annettakoon tämä siis anteeksi ja nautitaan vain kuvien söpöydestä.

Pakko myös mainita, että ensimmäinen ohje, jota aloin neulomaan eli Vesseli-myssy tuotti minulle vähän päänvaivaa lipan virkkaamisen kohdalla. Vaikken ole aivan aloittelija, virkkaaminen on minulle kuitenkin hieman vieraampaa. Minä siis halusin noudattaa ohjetta kirjaimellisesti ja jäin siksi junnaamaan pariin kohtaan. Olisin toivonut ohjeeseen vain paria selkeyttävää lisälausetta. Ihan sellaisia itsestäänselvyyksiä aukikirjoitettuna. Kuten sen, että kohdassa "virkkaa 2 ks ensin 8. ks:aan ja sitten 24. ks:aan." siinä välilläkin pitäisi virkata jotain. Jottei olisi tarvinnut miettiä "Tätäköhän tässä tarkoitetaan?", kysyä neuvoa niin äidiltä kuin ystävältäkin ja tuntea sitten itseään hölmöksi. No, tuo ongelma on siis ratkaistu, mutta lippa ei siltikään ole vielä valmis. Meni hermot niiden viiden yrityksen jälkeen ja pipo on nyt jäähyllä. Kyllä siitä silti vielä kelpo pipo tulee, lipalla tai ilman ;) Muut kirjan ohjeet vaikuttivat ainakin selaillessa selkeiltä ja helposti ymmärrettäviltä.

Se ei haittaa yhtään, että kirjaan on piilotettu myös joitakin ohjeita aikuisille. Ainakin lapaset, pipo ja hame. Niin ja nämä Länsituuli-valevarret kumisaappaisiin. Tällaiset olen halunnut jo pitkään, mutten ole saanut aikaiseksi neuloa. Tässä olisikin kaunis ohje, joten ei muuta kuin lisää ohjeita neulottavien listalle. Olisi varmasti nopea projekti, kun vain pääsisi alkuun. Niitä kumpparikelejä ei vielä ole juuri ollutkaan, mutta pian näille voisi olla tarvetta.

Kokonaisuudessaan Klompelompe on upea kirja, josta tulee varmasti olemaan paljon iloa ja hyötyä!

Syksyinen nurmilintu

Eilen illalla päätin, että nyt on vihdoin aika saada valmiiksi kesällä aloitettu Nurmilintu-huivi. Aloitin tämän juuri ennen neulefestareita ja neuloin toista ainaoikein-osiota festareiden neulekulkueessa. Jostain syystä huivi eteni sen jälkeen vain pari riviä kerrallaan. Niin kuitenkin kävi, että se eilen tipahti puikoilta yhtenä kappaleena, päättelin langanpäät ja suoritin varsin hätäisen pingotuksen. Täytynee pingottaa huivi vielä uudestaan, mutta käytössä se oli jo tänään! Hieman höpsön näköinen reuna ei varmasti haitannut ketään, ei edes minua.

Nurmilintu-huivin ohje on Heidi Alanderin käsialaa ja sen voi ladata Raverlysta ilmaiseksi. Ilmeisen moni on näin tehnytkin jo paljon ennen minua. Eikä se mikään ihme ole, huivi on todella kaunis ja miellyttävää neulottavaa! Halusin tehdä oman huivini kaksivärisenä ja se sopii mielestäni hyvin tähän malliin. Tein myös yhden pitsikerroksen enemmän kuin ohjeessa, mikä oli hyvä juttu, sillä huivi olisi muuten ollut minun makuuni liian pieni. Lankana minun versiossani on Cascaden Heritagea, jota kului huiviin yhteensä n. 125 g; turkoosia n. 80 g ja vaaleanpunaista n. 45 grammaa. Neuloin huivin 4 mm pyöröpuikoilla.

Tämä on vallan mainio huivi kietaistavaksi kaulaan kirpeinä syyspäivinä. Huiveja on alkanut tuonne kaappiin ilmestyä jo melkoinen määrä, mutta kuten Veera Välimäki sanoisi: Huiveja ei koskaan voi olla liikaa!

Mikähän keskeneräinen työ seuraavaksi haluaisi valmistua?

Neulojan unelmakesä

Tänä kesänä olen ollut aika laiska bloggaaja, mutta se ei tarkoita, etteikö mitään jännää olisi tapahtunut. Päinvastoin, tämä on ollut aivan upea neulekesä täynnä ihania juttuja liittyen tähän rakkaaseen harrastukseeni! Kuvia huippuhetkistä on tullut räpsittyä lähinnä Instagramiin. Ajattelin kuitenkin, että nyt olisi aika kirjoitella pieni kooste tänne bloginkin puolelle kesän  neuletapahtumista.

Odotin keväästä asti, että ihailemani neulesuunnittelija argentiinalainen Joji Locatelli saapuisi Suomeen. Hänen kurssilleen oli päästävä ja onneksi ehdin varata itselleni paikan Titityyn järjestämälle Jojin Approach to Sweater Design-kurssille. Yksi syy osallistumiselleni oli, että saisin tavat Jojin, mutta toki halusin myös oppia uutta. Paljon vinkkejä ja ideoita sainkin. Nyt ymmärrän taas hieman enemmän neulemalleista ja niiden suunnittelusta. Ehkä tulevaisuudessa myös itse yritän kirjoittaa ohjeen tai ainakin suunnittelen itselleni sen täydellisen paidan!

Seuraava jännittyneen odotuksen kohde oli mikäs muu kuin ne Titityyn järjestämät neulefestarit. Perjantaina liityin neulekulkueen värikkääseen joukkoon Toivolan vanhalta pihalta Kompassille. Lämpimästä päivästä huolimatta oli tietysti laitettava päälle vasta valmistunut Breathing space ja vielä hartioille Heidi Alanderin suunnittelema Ruusupuu-festarihuivi. Puikoilla minulla oli Nurmilintu, sekin Heidin malli. Joukon kärjessä neuloi Stephen West, tuo värikäs neulestara, joka ei kai enempää esittelyä kaipaa. Oli hassua, kun vasta jälkeenpäin tajusi ketä kaikkia siellä oikein olikaan mukana. Instatuttuja, joita ei siinä tohinassa tunnistanut. Minua ilahdutti erityisesti, kun kulkueen aikana Veera Välimäki tuli juttelemaan ja ihastelemaan minun Breathing space-neulettani. Kädet vapisivat ja suu kääntyi hymyyn, kiitos Veera!

Festareiden aikana osallistuin myös Veeran Huiveja!-kurssille. Ihan huippua oli tavata myös toinen ihailemani neulesuunnittelija ja päästä oppimaan häneltä huivien neulomisesta sekä suunnittelusta. Kurssilla aloitettiin neulomaan minihuivia, johon tuli valita itselle vieraampi muoto. Rohkenin testaamaan neliönmallista huivia, johon lisäsin raitoja ja lyhennettyjä kerroksia fiiliksen mukaan. Raidat ja lyhennetyt kerrokset eivät kai yllätä, olihan kyseessä Veeran kurssi. Ihan hauskalta tuo alku näytti ja jotain tämän tyylistä voisin vielä joskus neuloa isompana versiona.

Vapaaehtoishommiakin tein festareilla muutaman tunnin verran. Siis istuskelin infopisteellä neuloen ja jaellen neuvoja kykyjeni mukaan. Ennen työvuoroani ehdin myös käydä kiertelemässä lankakojuja ja tekemässä hieman hankintoja. Minua miellyttivät todella paljon Kässäkerho Pom Pomin käsinvärjätyt langat ja niistä lähti mukaani kolme vyyhtiä. Lisäksi pitkän pohdinnan jälkeen valitsin La Bien Aiméen kojulta kaksi vyyhtiä lankaa nimeltään Cosmic cutie, sellaista muodikkaan täplikästä. Seuraavalle päivälle jäi vielä pari kymppiä, joten yksi kimalteleva turkoosi (yllättävää) vyyhti lähti vielä matkaan Ikken myyntipöydältä. Käykäähän ihastelemassa kuvia noista lankavalikoimista ja festaritunnelmista muiden blogeista. Täällä saatte tyytyä katselemaan minun naamaani ja niitä muutamaa ihanuutta, jotka hamstrasin.

Jos neulefestarit järjestetään myös ensi vuonna, aion kyllä varata koko viikonlopun niitä varten. Vapaaehtoishommia voisin tehdä enemmänkin, lankojen ihasteluun ja mukavassa seurassa neulomiseen olisin voinut myös käyttää enemmän aikaa ja tietysti varmistaisin myös pääsyn pääjuhliin, jotka tällä kertaa jäivät minulta väliin. Senkin lupaan, että uskaltaudun juttelemaan useammalle niistä, joita vilaukselta näin ja jäin miettimään, että olisipa ollut kiva vaihtaa pari sanaa tai edes huikata: "Onpas ihana huivi!" tai "Hei, mä tykkään sun blogista!"

Helppo hengittää

Veera Välimäen suunnittelema Breathing space on malli, joka oli neulottava. En kuitenkaan osannut heti päättää mistä langoista sen tekisin. Yhtenä iltana ennen juhannusta löysin Louhittaren luolan Väinämöisestä aloittamani sukan, joka ei selvästi halunnutkaan olla sukka vaan jotain ihan muuta. Siinä sukan tekelettä purkaessani mieleeni muistui tämä ihana malli Veeran ja Jojin kirjasta Interpretations 3. Sopivasti ehdin vielä samana iltana Titityyhyn katselemaan tuolle ruosteen väriselle kerälle kivaa kaveria paitaa varten ja löysin Väiskiä värissä nimeltä jalokivi.

Tykkään Veeran tavasta kirjoittaa ohjeita, tämäkin ohje oli selkeä ja helposti ymmärrettävä. Neulominen oli näin ollen pääosin kevyttä ja rentouttavaa. Hengitysharjoitukset tulivat kuitenkin parissa kohtaa tarpeeseen, kun jouduin purkamaan ja taas purkamaan. Silmukoita lisätessäni tein aluksi hassuja virheitä niin, että sain purkaa kerroksen jos toisenkin. Lisäksi onnistuin nostamaan lyhennetyillä kerroksilla kiedotut silmukat väärin usealla eri tavalla, jolloin neuleeseen tuli möykkyjä ja reikiä. Kiehtovaa toisaalta, kuinka monella eri tavalla sitä voi nostaa ja neuloa silmukan. Olen iloinen, että sinnikkäästi purin ja tein uudestaan, koska nyt tykkään tästä paidasta tosi paljon. Opin myös paljon tästä prosessista. Erityisesti tämä oppi terävöityi mielessäni: Jos teet virheen, jonka tiedät häiritsevän lopputulosta, pura heti äläkä usean kymmenen kerroksen jälkeen.

Neulomisen loppuvaiheessa näytti siltä, että paidasta tulisi aivan liian lyhyt ja liian leveä. Olin kuitenkin jo saanut purkamisesta tarpeekseni ja neuloin loppuun asti ohjeen mukaan toivoen, että pingotus auttaisi asiaan. Ja kas, auttoihan se. Paita on juuri sopiva minulle: istuu hyvin, mutta antaa tilaa hengittää, kuten mallin ideanakin on.

Lankaa tähän paitaan kului vain vajaat 300 grammaa, minkä johdosta minulla on tuolla yksi jalokiven värinen vyyhti vielä ihan korkkaamatta. Odottelen, että sille löytyy sopiva projekti ja sillä välin keskityn neulomaan kertyneitä keskeneräisiä.

Ruusupuu-huivi

Kun näin Titityyn ilmoituksen Let's Festival!-KALista klikkailin heti katsomaan minkälaisia sävyjä Louhittaren luolan Luonnottaresta olisi tarjolla. Seuraava ajatus olikin, miten näistä osaa valita vain kaksi väriä omaan huiviin. Päätös Ruusupuu-huivin neulomisesta oli siis tehty. Ensin ajattelin yhdistää monivärisen ja yksivärisen langan ja kävin mielessäni läpi monta muutakin eri vaihtoehtoa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsin ostoskoriin korallin ja laguunin, joka taisi olla yksi ehdotetuista yhdistelmistä. Ensimmäisillä kerroksilla epäilin olisiko tämä sittenkin hieman liian ärjy yhdistelmä, mutta nopeasti heitin epäilykseni syrjään ja jatkoin eteenpäin. Onneksi, sillä lopputulos on mielestäni kaunis!

Huivin neulominen oli mukavaa. Alku sopi varsin hyvin viimeisten työpäivien väsyneisiin iltoihin, ainaoikeaa ja raitoja, lisäyksiä tasaiseen tahtiin. Pitsireunan neulomisen päätin säästää mökkineulomiseksi ja hyvä niin. Juuri kun olin aloittelemassa reunusta sähköpostiin nimittäin kilahti ilmoitus muutamasta virheestä ohjeessa ja huokaisin helpotuksesta, että joku oli ne huomannut. Yhden kerroksen jouduin vielä tämänkin jälkeen purkamaan, kun pitsin sanallisesta ohjeesta edelleen taisi puuttua muutama langankierto, mutta tuon jälkeen neulominen sujui taas leppoisasti. Muutamia kohtia jouduin siis miettimään, mutta lopulta sain silmukat täsmäämään ja pitsi muodostui kauniiksi kuten ohjeen kuvissa. Korjauksien jälkeen pitsikuvion neulominen ei siis ollut ollenkaan hankalaa.

Huivi valmistui mökillä, kuten olin sunnitellutkin. Minulla oli nimittäin selkeä visio: Olisi auringonpaistetta, minä istuisin rennon viehkeästi sillä yhdellä tietyllä rantakivellä ja pitelisin huivia luontevan kauniisti niin, että se pääsisi oikeuksiinsa, taustalla näkyisi kauniin sininen järvi ja tunnelma olisi rauhallinen. Kun kuvauksen aika koitti, taivaan peitti itsepintainen harmaa pilviverho, sateen jälkeen liukkailla kivillä oli hankala tasapainotella enkä osannut taaskaan poseerata luontevasti. Niinpä kuvia räpsittiin lopulta siellä ja täällä, kunnes olin näihin muutamiin tyytyväinen. Höpsähtänyt neuloja häiritsi jälleen mökkirauhaa saadakseen kasaan uuden blogipostauksen, kiitos ja anteeksi kanssamökkeilijöille!

Huivi on ihana. Puikolla se näytti kovin pieneltä, mutta pingotuksen jälkeen tästä tuli juuri mainion kokoinen. Lankaa oli miellyttävä neuloa ja se myös tuntuu pehmoiselta iholla. Tyytyväinen siis olen ja voisin hyvinkin neuloa tällä ohjeella myös toisen huivin.

Neulefestarit, täältä tullaan!